Ajankohtaista

Sivu latautuu uudelleen valinnan jälkeen.

EppuPopedaNormaali osa 2 – Podcast nyt kuunneltavissa

7.5.2024 Juha Torvinen ja Kari Holm muistelevat Vapriikin Museojuttu-podcastissa Manserockin kultaista vuosikymmentä, eli 1980-lukua. Minkälainen oli rokkarin vuodenkierto levytysten ja keikkailun myötä? Entä millainen oli vuoden 1987 Eppupopedanormaali-kiertue? Jaksossa kuullaan myös mitkä ovat miesten lempilevyt yhtyeiden omasta tuotannosta!

Dungeons & Dragons täyttää 50 vuotta, Pelimuseossa pienoisnäyttely

7.5.2024 Kaikkien aikojen ensimmäinen pöytäroolipeli Dungeons & Dragons täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Dungeons & Dragons on paitsi maailman ensimmäinen roolipeli, myös viime vuosisadan tärkeimpiä peli-ilmiöitä. Ei tarvitse olla roolipelaaja kokeakseen pelin merkityksen, sillä lukemattomat videopelit käyttävät sen lanseeraamia käsitteitä, kuten kestopisteitä, tasoja ja hahmoluokkia, puhumattakaan peliä varten kehitetyistä hirviöistä ja otuksista.

Vapriikin vapun aukioloajat

29.4.2024 Vapunaattona tiistaina 30.4. museokeskus Vapriikki on avoinna poikkeuksellisti vain kello 16 asti. Vapunpäivänä keskiviikkona 1.5. Vapriikki on suljettu, vain Kiven voima -näyttely on avoinna kello 12-16. Pääsymaksu näyttelyyn on 7€, alle 7v. maksutta. Myös Museokortti käy.

Museoiden yö valtaa Vapriikin

29.4.2024 Museoiden yönä 4.5. voit viihtyä Vapriikissa puoleen yöhön! Tiedossa on hauskoja pajoja, opastuksia ja hyvää musiikkia. Tapahtumarannekkeella pääset kaikkiin 16 kohteeseen, näet 33 näyttelyä ja 94 ohjelmanumeroa!

Kivimuseon juhlanäyttely avautuu Vapriikissa

19.4.2024 Tampereen Kivimuseo juhlii kymmenettä vuottaan Vapriikissa! Sen kunniaksi Vapriikin ensimmäisen kerroksen päänäyttelytilaan avautuu 26.4. kaikille kivifaneille suunnattu teemanäyttely Kiven voima. Se esittelee näyttävästi kivien ja mineraalien ihmeellistä maailmaa ja satoja kivimaailman aarteita kaikkialta ympäri planeettaamme, ja vähän avaruudestakin.

Museoiden yö Tampereella lauantaina 4.5.

16.4.2024 Yksi lippu - monta näyttelyä, opastusta ja esitystä! Mukana 16 kohdetta, 33 näyttelyä ja 94 ohjelmanumeroa! Jo viidettätoista kertaa järjestettävä Museoiden yö tarjoaa monenlaista näkemistä ja kokemista Tampereella lauantaina 4.5. Ohjelma starttaa kello 18 ja useimmat museot ovat avoinna aina keskiyöhön saakka. Museoiden yön kävijöitä palvelevat myös museokahvilat, ruokapaikat ja museokaupat.

Podcastissa EppuPopedaNormaali

12.4.2024 Vapriikin Museojuttu-podcastissa rokataan huhtikuussa EppuPopedaNormaalin tahtiin! Eppupopedanormaali osa 1 pureutuu Eppu Normaalin syntyyn, manserockin 70-luvun lopun hurjiin vuosiin sekä Kontra ja Virtanen -yhtyeisiin. Studiossa muistelemassa Juha Torvinen ja Kari Holm.