Vapriikki tutkii Suomesta 1800-luvulla Ruotsiin viedyt kallot
Suomesta Ruotsiin 1800-luvun lopulla viedyt kallot palaavat kotiin elokuussa. Kalloja palautuu Suomeen 82. Vapriikki ottaa palautettavista kallosta näytteet, joita tutkimalla on mahdollista selvittää muun muassa vainajien elinaikaa, terveydentilaa ja ruokavaliota.
Suomalaiset kallot päätyivät alun perin Ruotsiin osaksi yliopiston kraniologista kokoelmaa vuonna 1873. Tutkimusta johti ruotsalainen anatomi ja antropologi, Karoliinisen instituutin professori Gustaf Retzius. Tuohon aikaan kraniologisilla tutkimuksilla pyrittiin selvittämään, kuinka maailma ja Pohjoismaat oli asutettu ja millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä oli muinaisten ja nykyisten kansojen välillä. Silloisen käsityksen mukaan kallon mittasuhteet olivat erilaiset eri ihmisroduilla.
Haudoista vietyjen pääkallojen palautuksesta on käyty keskustelua useita vuosia. Virallinen luovutuspyyntö kalloista lähti opetus- ja kulttuuriministeriöltä vuodenvaihteessa Ruotsin viranomaisille. Vahvistus palautuksesta saatiin keväällä 2024, ja nyt on selvinnyt myös tarkka päivä kallojen saapumiselle, 20.8.
Palautettavia kalloja on 82. Niistä 45 on varmasti voitu identifioida pälkäneläisiksi Karoliinisen instituutin selvityksessä. Lisäksi Suomeen palaa 11 kalloa Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta. Nämä matkaavat näytteenoton jälkeen Kuopioon ja Joensuuhun.
Loput kalloista on varmuudella kerätty Suomesta, mutta tarkempi löytöpaikka ei kaikkien osalta ole tiedossa. Kun kalloista otettujen näytteiden tuloksia päästään tarkastelemaan, voidaan selvittää myös sitä, missä yksilöt ovat viettäneet lapsuutensa.
Vapriikin tutkimukset
Vapriikin tutkija FT Ulla Moilasen erikoisosaamista ovat muinais-DNA ja monitieteinen arkeologia, ja hän toimii Turun yliopiston bioarkeologian dosenttina. Ulla Moilanen pyrkii saamaan talteen näytteet kokoelman kaikista tutkimukseen soveltuvista kalloista. Analyysit ovat hintavia, ja Vapriikki selvittää mahdollisuuksia löytää niihin rahoitusta. Tutkimuksiin osallistuvat myös Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueelliset vastuumuseot.
- Näytteiden analyysit ovat tärkeitä, sillä niiden avulla nämä ihmiset ja heidän elämäntarinansa voidaan nostaa osaksi historiaa, Ulla Moilanen sanoo.
Monitieteisten menetelmien avulla näytteistä voidaan selvittää muun muassa ihmisten terveyshistoriaa ja ruokavaliota. Muinais-DNA-analyysi voi kertoa vainajien keskinäisistä sukulaisuussuhteista tai luissa olevista taudinaiheuttajista. Stabiili-isotooppitutkimus tuo tietoa yksilöiden syömästä ravinnosta sekä menneisyyden muuttoliikkeistä. Proteiinitutkimukset täydentävät tietoa ihmisten terveydentilasta ja ruokavaliosta, ja niiden avulla voidaan tutkia esimerkiksi maidonkäytön historiaa. Ajoitukset puolestaan auttavat tarkentamaan tietoa siitä, milloin vainajat ovat eläneet. Kallojen tarkka dokumentointi ennen hautaamista voi tulevaisuudessa mahdollistaa myös kasvoennallistusten laatimisen. Ennallistuksissa voidaan hyödyntää muinais-DNA:sta saatavaa tietoa esimerkiksi henkilöiden silmien ja hiusten väristä.
Modernin tutkimuksen avulla arveluttavissa olosuhteissa Ruotsiin matkanneille vainajille voidaan antaa ääni. Keitä he olivat? Miten he elivät? Mitä vainajat voivat kertoa meille elämästään uuden tutkimuksen kautta?
