Songlines-näyttely päättyy Vapriikissa

Kaksi ihmistä hämärässä näyttelytilassa katselee seinällä olevia maalauksia.

Vapriikki tämän talven kansainvälinen näyttely, Songlines, Australian seitsemän sisarta, päättyy maaliskuun lopussa. Yhteistyössä Australian kansallismuseon kanssa toteutettu näyttely on saanut poikkeuksellisen paljon kiitosta asiakkailta.

”Hieno ja harvinainen mahdollisuus päästä näkemään Euroopan ulkopuolisen kulttuurin taidetta ja laajentaa samalla omaa käsitystä maailmasta. Inspiroiva vierailu!”, kirjoitti esim. Tampereen teknillinen lukio museokäyntinsä jälkeen.  

Maailman vanhin elävä kulttuuri levittäytyy museokävijän eteen vielä tämän viikon ajan taideteosten, esineiden ja videoinstallaatioiden välityksellä. Songlines, Australian seitsemän sisarta -näyttely sai alkunsa, kun kolme Australian läntisen ja keskisen aavikon aboriginaalikansaa pyysi apua Australian kansallismuseolta kulttuurinsa elinvoiman säilyttämiseksi. Aboriginaalien myyttisen uniajan laululinjatarinat ovat Australian mantereen luomiskertomuksia. Ne muodostavat tiedon, tapojen ja kulttuurin verkoston halki laajan mantereen ja kertovat näin Australian historian aboriginaalien näkökulmasta.

Viimeisellä viikolla Vapriikki tarjoaa opastuksia ja työpajoja. Tiistaina 25.3. voi osallistua klo 15.45 Tjanpi-punontapajaan. Keskiviikkona klo 16.45 ja 17.15 näyttelyssä voi seurata Noidan pauloissa -draamamonologia, jonka sisältö on aikuisille sopivaa. Torstaina 27.3. Kulttuuriosuuskunta Uulu esittelee klo 16  australialaisia soittimia. Tervetuloa museoon, vielä ehtii tutustua tähän vaikuttavaan näyttelyyn!

Teksti: Tähtitalvikki Poikajärvi
Kuvat: Saarni Säilynoja