Postimuseo - Virpi Pekkalan joulu
Virpi Pekkalan joulukuvasto sisältää perinteisiä joulun aiheita, joista tonttu nousee ylitse muiden. Hän alkoi piirtää pyöreän pehmeitä, iloisenpunaisia tonttuja jo 1960-luvulla. Tonttuhahmo on vuosien varrella pysynyt liki samanlaisena mutta pelkistynyt ja yksinkertaistunut. Joulukuvastoon kuuluvat myös enkelit, jotka ovat pieniä, pulleita ja ovat usein pukeutuneet punaraitaiseen mekkoon.
Pekkala on kertonut postikorttien kuvituksissa lukuisia tarinoita. – Pyrin siihen, että korteissani on aina jokin hauska juju tai taka-ajatus. Ellei tarina avaudu itse kuvasta, niin toivottavasti kortille antamastani nimestä. Pekkalan piirtämiä postikortteja on vuosien mittaan syntynyt yli kaksi tuhatta. Hän on kuvittanut myös lastenkirjoja, joulukalentereita, paperikasseja, lautasliinoja, pakettikortteja, tauluja, pöytäkoristeita ja paljon muuta. Myös vuoden 2003 joulupostimerkit ovat Pekkalan käsialaa.
Pekkalan kortteihin ihastuneilla on oma kerho, joka järjestää tapahtumia taiteilijaan ja hänen töihinsä liittyen. Pekkala on työskennellyt somistajana ja hän kävi mainosgraafikoiden koulun, jonka jälkeen työskenteli mainostoimistossa. Päätoimiseksi korttitaiteilijaksi hän siirtyi vuonna 1980. Virpi Pekkala on ottanut somistajan taitonsa käyttöön ja valmistanut näyttelyyn ihastuttavia postimerkkien aiheisiin pohjautuvia kolmiulotteisia kuvaelmia.