Game Boy oli kokonaiselle 90-luvulla kasvaneelle sukupolvelle oma ’henkilökohtainen tietokone’. Se ei ollut vain laite muiden joukossa vaan ensimmäinen yksityinen ruutu, jolla saattoi käydä seikkailuja usein ilman vanhempien häirintää. Sen pieneltä ja himmeältä nelivärinäytöltä saattoi löytää uusia maailmoja koulun pihalla kavereiden kanssa tai peiton alla taskulampun valossa. Tarvittiin vain vähän mielikuvitusta, jotta pikselivaltakunnat heräsivät eloon.

Pelaaminen ei ole koskaan yksipuolista kuluttamista. Hyvä peli jää pelaajan mieleen. Se omaksutaan ja muunnetaan, ja se kutkuttaa pelaajan mielikuvitusta. Game Boyn taika innosti lapset täyttämään aukkoja, jotka peleissä jäivät näyttämättä, kuvittelemaan omia maailmojaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan. Joillekin heistä kokemukset johtivat uraan taiteen parissa.

Memory Limits on tämän kiertokulun päätepiste. Game Boy toimii jokaiselle yhdeksästä taiteilijasta välineenä ideoille, tarinoille ja visioille. He ovat synnyttäneet pikseli kerrallaan taideteoksia, jotka toimivat ohjelmistona alkuperäisellä, vanhalla laitteistolla. Game Boyn rooli taiteilijoiden omassa historiassa vaihtelee, mutta näyttelyssä sen muovilinssistä tulee meidän ikkunamme heidän muistoihinsa.