Vapriikissa nyt

Toisista todellisuuksista – Tuomas Puikkonen larp-valokuvaajana 2010–2020

Ensimmäistä kertaa laaja valikoima Tuomas Puikkosen valokuvia pelimuseon Studiossa aukeavassa retrospektiivissa. Kokonaisuuden on kuratoinut valokuvataiteilija ja larp-suunnittelija Katri Lassila (TaM).
9.6. — 23.8.2020

Valokuvaaja Tuomas Puikkonen aloitti larppien kuvaamisen vuonna 2010. Yliopistolla työskennellyt, mutta roolipelejä ja valokuvausta vuosia harrastanut Puikkonen lähti mukaan larppisarjan työryhmään ajatuksenaan tehdä kokemuksesta pelaajille vielä hauskemman ja siinä tarkoituksessa valitsi pelin dokumentoinnin osa-alueekseen. Vuosien kuluessa kokeilusta muodostui kokonainen ura. Puikkonen on valokuvannut kymmenen vuoden kuluessa 70 larppia. Hän on kuvannut fantasiaa ja scifiä, realismia, vampyyreja, vakavia poliittisia larppeja yhtä lailla kuin kepeitä ilotteluja ja taidelarppejakin.

Puikkosella on inklusiivinen työetiikka. Hän haluaa kuvata tasapuolisesti kaikki larppiin osallistuvat. Joillakin larpeilla on suuret budjetit, toiset taas tehdään tyystin vapaaehtoisvoimin. Näidenkin kuvaaminen on Puikkoselle tärkeää. Diversiteetin puolesta puhuva kuvaaja pitää merkittävänä, että Suomessa ei dokumentoida ainoastaan kalliita ja näyttäviä larppeja, joista esimerkiksi kirjoitetaan jo valmiiksi julkisuudessa, vaan kuvatuiksi tulevat myös ne, jotka on tehty vain rakkaudesta lajiin.

Tuomas Puikkoselle on vuosikymmenen kuluessa kehittynyt kuvaajana omaleimainen ja tunnistettava tyylinsä. Puikkonen on ensisijaisesti kiinnostunut hahmojen välisestä vuorovaikutuksesta. Monet hänen kiitetyimmistä kuvistaan esittävätkin tilannetta, jonka vahva hahmojen välillä vallitseva jännite välittyy katsojallekin. Puikkonen kuvaa digitaalisella kalustolla ja pyrkii kuvien käsittelyvaiheessa muokkaamaan niitä luovasti ilmaistakseen esimerkiksi värisävyillä ja kontrasteilla jotakin larpin tunnelmasta. Tulevaisuusdystopia saattaa olla siksi kylmän sinisävyinen, kun taas lempeä rakkauskohtaus romanttisessa pelissä lämmin ja valoisa.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!