Teatterikaupunki

Vapriikissa kesäkuussa avautuneessa näyttelyssä kurkistetaan Tampereen teatterihistoriaan, josta ei tunteita, taisteluita ja tarinoita puutu. Näyttely nostaa esiin kohtauksia perinteikkään teatterikaupungin estradeilta. Keskiössä ovat rakastetut näytelmät Hamletista West Side Storyyn, näyttämöiden tähdet ja jo unohtuneet diivat.

Tampereen dynaamista teatterikulttuuria ovat rakentaneet alkuvaiheista alkaen valovoimaiset, valtakunnallisestikin merkittävät tekijät. Sitkeydellään ja osaamisellaan he ovat vieneet teatteria eteenpäin haasteellistenkin aikojen läpi. Karismaattiset persoonat kuten Tilda Vuori, Eino Salmelainen ja Olavi Veistäjä ovat jättäneet jälkensä lähtemättömästi teatterikaupungin tarinaan. Tampereella on ollut vuosikymmenien ajan myös tärkeä tehtävä teatterialan koulutuksen piirissä.

Tunnelmalliset valokuvat, nostalgiset näyttämöpuvut, julisteet ja muu esineistö johdattavat museokävijän teatterin taianomaiseen maailmaan. Teatterikaupungin oma näyttämö tarjoaa mahdollisuuden astua estradille ja muuttua näytelmän sankariksi tai konnaksi. Löytyyköhän puvustosta sopiva asu Julialle, Hamletille tai vaikkapa Seitsemän veljeksen Juhanille?