Ostia, portti Roomaan

Nähtävänä on kaupunkiin, asumiseen ja elämiseen liittyviä esineitä: patsaita, amforoita, rahoja, pelimerkkejä, leluja, koruja sekä esineitä, jotka kertovat kauneudenhoidosta, koulunkäynnistä ja orjuudesta. Nuorimmat kävijät voivat osallistua Fortunan kadonneen rahalippaan metsästykseen. Mihin se on kätketty?

Kukoistuskaudellaan 100–200-luvuilla Ostia oli noin 50 000 asukkaan vilkas, kansainvälinen merenkulun ja kaupan keskus. Ostian kautta Roomaan saapuivat niin leipävilja ja viini kuin uudet aatteetkin. Ostiassa asui kymmeniä eri kansallisuuksia, ja siellä harjoitettiin pariakymmentä eri uskontoa. Monikulttuurinen ja moniuskontoinen väestö näyttää kuitenkin eläneen rauhallista rinnakkaiseloa.

Uusimpia tutkimustuloksia antiikin Ostiasta esiintuova näyttely on pitkäaikaisen kansainvälisen yhteistyön tulos. Se on toteutettu yhdessä Suomen Akatemian ja Tampereen yliopiston rahoittaman Segregated or Integrated? Living and Dying in the harbour city of Ostia 300 BCE – 700 CE -projektin, Suomen Rooman-instituutin sekä Parco Archeologico di Ostia Antican tutkijoiden kanssa.

Esinelainat ovat pääosin Parco Archeologico di Ostia Anticasta, ja lisäksi esineitä ovat lainanneet mm. Museo della Civiltà Romana ja Museo Nazionale Romano (Palazzo Massimo).

Näyttelyn ovat mahdollistaneet: