Musti-kerho

Musti-kerhon kuvia vuodelta 2019

Vuonna 2019 Musti-kerho järjestää 11 kerhotapaamista. Ohjelmassa on mielenkiintoisia museovierailuita, hauskoja työpajoja, asiantuntijatapaamisia, tutustumista museoiden kulissien takaiseen työhön ja tietysti kesäretki ja joulujuhlat!

Musti-kerho kokoontui vuoden 2019 ensimmäiseen kerhotapaamiseen Postimuseon toimistoon la 12.1.2019. Paikalle tuli 32 kerholaista, jotka pääsivät tutustumaan Postimuseon toimistotiloihin, arkistoon ja kirjastoon Postimuseon museolehtori Emilia Laulaisen ja tietoasiantuntija Mikko Nykäsen sekä Vapriikin museolehtori Sallamari Angerian johdolla. Kerholaiset tutustuivat kolmessa ryhmässä postimerkkien tutkimiseen ja käyttöön niin arkistossa, kirjastossa ja askartelupajassa.

Arkistopisteellä tietoasiantuntija Mikko Nykänen antoi kerholaisille salapoliisitehtävän: kerholaisten tuli selvittää arkistoaineistojen avulla maalaiskirjeenkantajan reittiä ja sitä, mistä ja milloin eräs vanha kirje on postitettu. Ei muuta kuin hihat heilumaan ja selvitystyöhön!

Kerholaiset eivät olleet ensimmäistä kertaa salapoliisi- ja selvitystehtävissä, vaan osasivat heti alkaa etsiä tietoa kirjeen kulusta. Tässä tutkitaan, millaista reittiä kirje on kulkenut aikoinaan lähettäjältä vastaanottajalle. Ja tietysti mysteeri saatiin yhteistuumin ratkaistua!

Emilia Laulaisen ohjaamalla kirjastopisteellä perehdyttiin postimerkkeihin ja niiden tutkimiseen. Emilian alkuohjeistuksen jälkeen kerholaisten tehtävänä oli valita mieleinen postimerkki ja selvittää sen nimi, aihe, julkaisuvuosi ja nykyinen arvo.

Selvitystyössä tarvittiin pino postimerkkikatalogeja sekä niiden lisäksi uteliaisuutta, yhteistyön voimaa, hieman vaivannäköä ja ripaus kekseliäisyyttä. Tehtävä oli monelle helppo, sillä näitä ominaisuuksia ei kerholaisilta puutu!

Askartelupisteellä tehtiin vielä Sallamari Angerian johdolla postimerkkitaidetta, kun kerholaiset pääsivät askartelemaan Terveiset Postimuseosta -kortin vanhoja postimerkkejä hyödyntäen.

Ensin kuultiin hieman postimerkkien käytöstä, niiden kuva-aiheista ja suunnittelusta, sen jälkeen ryhdyttiin tonkimaan mieleisiä merkkejä omaa korttia varten. Joku valitsi kasasta historia-aiheisia merkkejä, jossain kortissa teemana olivat vanhat ja pienet siniset suomalaiset postimerkit, jonkun korttia koristivat luontoaiheiset värikkäät postimerkit. Onneksi postimerkeistä löytyi valinnanvaraa jokaiselle!

Valmiit kortit koristeltiin vielä vanhoilla leimoilla, tarroilla sekä omilla teksteillä ja piirroksilla. Ja sitten tulikin valmista! Pienikin paperinkappale eli postimerkki osoittautui monen kerholaisen mielestä todella kiinnostavaksi, kun siihen pääsi perehtymään tarkemmin asiantuntijoiden kanssa eri teemoilla.

Helmikuun kerhotapaamisen teemana olivat lepakot! Ohjelmassa oli luontotohtori Tomi Kumpulaisen pitämä lasten lepakkoaiheinen tiedeluento, jolle osallistui yhteensä 44 kerholaista sekä 23 perheenjäsentä. Jännityksen lisäämiseksi luento pidettiin hämärässä auditoriossa eli seuraavaksi sammuivat valot.

Luennollaan Tomi kertoi kerholaisille mielenkiintoisia faktoja eri lepakkolajeista, lepakoiden ruumiinrakenteesta, ruokavaliosta, lentotaidosta ja kaikuluotauskyvystä. Tarinoita värittivät paitsi aidot lepakkonäytteet myös runsas video- ja kuvamateriaali.

Eniten kiinnostusta herättivät verta imevät lepakkolajit. Tomi kertoi, että maailman yli tuhannesta lepakkolajeista vain kolme kykenee pistämään terävillä etuhampaillaan reiän ihmisen tai eläimen ihoon ja imemään siitä verta ravinnokseen. Muutkin lepakkolajit osaavat kyllä tarvittaessa puolustautua puremalla, mutta ne eivät ime verta lainkaan. Tässä kysellään, tuntuuko lepakon purema samalta kuin verikokeen ottaminen. Tästä luontotohtorilla ei ollut omaa kokemusta!

45-minuuttisella luennolla opittiin yhtä ja toista lepakoista: suurin osa lepakoista syö hyönteisiä, suurimpien lepakoiden siipien kärkiväli on lähes 1,5 metriä ja lepakot käyttävät takajalkojaan lähinnä pää alas päin roikkumiseen ja lennosta ötököiden pyydystämiseen. Lepakot ovat myös ainoita nisäkkäitä, jotka osaavat lentää. Aika mielenkiintoista! Luennon jälkeen moni kerholaisista tuli tutkimaan Tomin mukanaan tuomia lepakkonäytteitä tai jatkoi lepakoihin tutustumista Luonnontieteellisessä museossa ja Dracula-näyttelyssä.

Maaliskuussa Musti-kerholaiset kokoontuivat Sara Hildénin taidemuseolle ja tutustuivat amerikkalaistaiteilija Kiki Smithin Procession-näyttelyyn kuvataiteilija Henriikka Kontimon (kuvassa) johdolla. Paikalle pääsi 34 kerholaista.

Pääsimme tutustumaan Henriikan pitämällä kierroksella Kiki Smithin eläinaiheisiin veistoksiin, maalauksiin ja gobeliineihin eli kudottuihin seinävaatteisiin. Monitaituri Smith on hyödyntänyt teoksissaan monia erilaisia materiaaleja ja keskittynyt taiteessaan erityisesti eläinten ja taivaankappaleiden kuvaamiseen. Tässä muistellaan aurinkokuntamme planeettoja ja niiden järjestystä.

Kierroksen päätteeksi tulimme suuren, mustavalkoisen eläinaiheisen työn äärelle. Kerholaiset odottavat jo malttamattomina, millainen tehtävä tähän taideteokseen liittyy!

Kerholaisille jaettiin mustat paperit ja valkoiset kynät ja tehtäväksi annettiin piirtää paperille jokin näyttelystä tuttu eläin tai oma lempieläin. Ei muuta kuin töpinäksi! Piirsiköhän kukaan muuten Musti-koiraa..?

Kun eläinkuva oli piirretty, Henriikka antoi kerholaisille lisäohjeita. Seuraavaksi piti napata vieruskaveri, laittaa molempien paperit vierekkäin ja yhdistää eläinpiirrokset toisiinsa siten, että myös paperien taitoskohtaan tulisi jokin yhteisesti piirretty eläinhahmo. Ja sen jälkeen piti yhdistää paperit vieressä istuvan parin kanssa, ja sen jälkeen seuraavan parin kanssa, ja vielä seuraavan parin kanssa..

Yhteistyö sujui mallikkaasti ja lopputuloksessa näkyi runsaasti erilaisia eläinhahmoja linnuista perhosiin, susista jäniksiin ja kissoista kaloihin. Kerholaisten yhteistyönä syntyi lopulta superpitkä, 34-osainen eläinpiirroskuvaketju, joka oli lopulta pidempi kuin esillä ollut Kiki Smithin originaaliteos!

Huhtikuun kerhotapaaminen järjestettiin Vapriikin kuva-arkistossa la 13.4. Paikalle tulleet 31 kerholaista pääsivät tutustumaan kuva-arkiston tiloihin ja kuvatutkijoiden työhön tutkija Reetta Tervakankaan (oik.) ja kokoelmapäällikkö Teemu Aholan (kesk.) johdolla.

Lähdimme kahdessa ryhmässä kiertämään kuva-arkiston tiloja ja pääsimme kurkistamaan mm. vedosholviin, kuvien vastaanottotilaan ja valokuvausstudioon. Tässä ollaan vedosholvissa ja Reetta esittelee, miten vanhoja valokuvia säilytetään kuva-arkiston tiloissa erityisolosuhteissa ja yksittäin pakattuna. Tarkkuus ja täsmällisyys on erityisen tärkeää, sillä kuva-arkistossa säilytetään yhteensä melkein 2 miljoonaa kuvaa!

Sen lisäksi, että kuva-arkistossa säilytetään, tutkitaan ja esitellään valtavan isoja kuvakokoelmia, kuvia saadaan koko ajan lisää lahjoituksina ja itse kuvaamalla. Vapriikin valokuvaaja tallentaa eli dokumentoi vaikkapa Tampereen katunäkymiä tai kuvaa täällä kuvausstudiossa esimerkiksi näyttelyihin tulevia museoesineitä, kuten tässä kuvassa näkyvää suurikokoista maalausta.

Kuva-arkistossa paikkojen nuuskimisen jälkeen suunnattiin Vapriikin työpajatilaan, jossa Reettalla ja Teemulla oli kerholaisille tehtävä: esillä oli 1960-luvulla otettuja lasten elämään liittyviä kuvia, joita kerholaisten tuli tutkia ja verrata nykypäivän lapsuuteen. Aluksi Reetta kertoi, miten kuvia kannattaa tarkastella, jotta niistä saa selville mahdollisimman monipuolisesti erilaisia asioita.

Seuraavaksi laitettiin kerholaiset hommiin! Eteen tuli nippu 1960-luvun lasten koulunkäyntiä, talvi- ja kesäharrastuksia ja muuta lasten arkea esitteleviä kuvia. Ensin tutkittiin, mitä kuvissa tapahtuu, sen jälkeen kerholaiset pääsivät vertaamaan 50 vuoden takaista lapsuutta nykypäivään. Tässä pohditaan, miten vaikkapa kesäharrastukset uiminen ja pihaleikit ovat muuttuneet vuosien varrella, mitä yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia niissä on ja mitä nykyaikana tällaisessa tilanteessa lapset tekisivät.

Eräs ryhmä sai pohdittavakseen, miten kouluarki on muuttunut 1960-luvusta. Ainakaan kouluruokailussa ei enää annostella ruokaa suoraan ämpäristä! Kerholaiset tekivät muitakin hyviä huomioita tarkkaavaisesti kuvia tutkimalla ja vakuuttivat Reettan ja Teemun salapoliisitaidoillaan.

Toukokuussa Musti-kerholaiset pääsivät tutustumaan Timo Sarpanevan Ambiente-kankaisiin Museo Milavidassa opas Jennin johdolla. Nyt sai puhtailla tassuilla vaikka vähän hypistellä museokokoelmien iäkkäitä kankaita! Pohdittiin myös hieman mitä abstrakti taide tarkoittaa ja kuinka ihan vahingossakin voi syntyä hienoja taideteoksia.

Kauniin kirjavien ja värikkäiden kankaiden kanssa sai käyttää myös hieman mielikuvitustaan: näkyi merimaisemaa, kesäistä koivikkoa, syksyistä peltoa, hirven sarvia ja muutama lintukin! Ja kaikkea sai ihailla upean tyynymeren keskeltä…

Seuraavaksi siirryttiin ulos upeaan ulkoilmaan jossa sormet jo syyhysivät päästä maalaamaan Sarpanevan tyyliin tutun TAITEn museolehtori Janinan seurassa. Janina ohjeisti kerholaisia pukemaan ylleen upouudet taiteilijatakit ja levittäytymään nurmikolle mitä kummallisempien maalaustarvikkeiden kanssa…

Sitten ryhdyttiin tuumasta toimeen! Mitä upeammat värit ilmestyivät hetkessä paperille kun Sarpanevan Tampereella Lapinniemessä painetut kankaat ja Näsinkallion aurinkoinen kesäpäivä yhdistyivät. Luonnon helmassa kaupungin keskellä uusi sukupolvi löysi Ambienten, eli tunnelman.

Milavidan nurmikko peittyi nopeasti erilaisiin suteihin, maaleihin, pipetteihin, telohin, pumppupulloihin, kuplamuovin paloihin sekä pitsipapereihin. Jopa leluautojen renkaita käytettiin kuvioiden painamiseen!

Lopulta meno yltyi jo hieman rajummaksi: taiteilijantakkeihin saatiin lisää uskottavuutta kun maali roiskui myös hieman ”vahingossa” niihinkin… Mutta rapatessa roiskuu ja hauskaahan se oli kun ei oltukaan sisällä eikä tarvinnut varoa!

Musti-kerholaisten reipas mieli ja heittäytyminen tuottivat kovasti iloa Jennille, Janinalle ja uudelle kerhotäti ja museolehtori Iitalle joka pääsi ensimmäistä kertaa ihan itse huolehtimaan päivän kulusta, ja hienosti se kuluikin!

Loistavat, hohtavat ja kimaltavat värit tanssivat paperilla auringonpaisteessa teosten kuivuessa kotiinlähtöä varten. Mutkia kotimatkaan teetti kuitenkin kerhotapaamisen jälkeen alkava Museoiden Yö johon matkaa sai jatkaa vaikkapa vanhempien kanssa.

Musti-kerhon kesäretki järjestettiin Työväenmuseo Werstaalla missä tutustuttiin  Finlaysonin puuvillatehtaan arkeen yli sata vuotta sitten! Meitä historian havinaan johdattivat tehtaantyttö Hilma ja museolehtori Olli. Ennen ukkosen jyrinää päästiin kiertelemään vähän ulkonakin vanhan tehtaan rakennuksia tarkistamassa.

Finlaysonin alueelta löytyikin paljon vanhoja jälkiä ja kummallisuuksia – oli ovia jotka eivät johtaneet mihinkään, kelloja joista puuttui viisareita ja jännittävä rata jota pitkin oli kulkenut Pässi… mutta eipä vanhaa vainukoiraa Mustia niin vaan hämätäkään! Tämä Pässi oli nimittäin tehtaan halkoja kuljettanut pieni veturi eikä suinkaan mikään historiallinen kotieläin.

Välillä meno äityi aivan villiksi! Hilma ja Olli halusivat kokeilla olisiko Mustilaisista tehtaanlasten haastajiksi konkkauskilpailuissa. Eihän siinä ehtinyt edes kissaa sanoa kun kaikki olivat jo suorastaan lentäneet maaliviivan yli!

Hilma, joka itse asuu Amurin työläiskorttelissa koko perheensä kanssa, halusi myös näyttää Mustilaisille tehtaanjohtaja Alexander von Nottbeckin hienon palatsin. Niinpä osa joukosta hiipi salaa porttien läpi suoraan palatsin puutarhaan ihastelemaan sen suuruutta, ja ehkä myös ihmettelemään Hilman kodin pienuutta.

Sisällä Työväenmuseo Werstaalla päästiin askartelemaan perinteisiä voimistelevia sätkynukkeja. Niillä ne tehtaanlapsetkin aikoinaan leikkivät!

Hetkessä koko työpajatila olikin mullin mallin kun ryhdyttiin tuumasta toimeen. Kynät, sakset ja liimat pääsivätkin oikein ammattilaisaskartelijoiden käsittelyyn.

Sätkynuket sai myös vaatettaa ihan aidoilla Tampereella valmistetuilla Finlaysonin kankailla! Nyt kun tehdas ei ole enää toiminnassa niin ne ovatkin oikeita keräilyharvinaisuuksia! Ei voisi nukeillakaan paljon hienompia vaatteita olla.

Kesäretki Werstaalle oli oikein antoisa ja siellä opittiin paljon uutta entisajan elämästä Tampereella. Osat nukeista valmistuivat ajallaan mutta toiset Mustilaiset tekivät niin siistiä ja tarkkaa työtä että heille annettiin loput materiaalit kotiin mukaan pieneksi kesäpuuhasteluksi.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!