Kuva-arkisto

Kuva-arkistossa tapahtuu

@Tampere #home? MUSEOPALVELUITA YHDESSÄ TURVAPAIKANHAKIJOIDEN KANSSA

Tampereen museoiden kokoelmapalvelut, Tampereen kaupungin kulttuurikasvatusyksikkö TAITE ja Postimuseo ovat aloittaneet yhteistyöhankkeen Tampereella asuvien turvapaikanhakijoiden kanssa. Hanke sai Museovirastolta 45 000€ innovatiivista avustusta.

Hankkeessa haetaan tapoja luoda yhteisyyttä erilaisista elämäntilanteista tulevien, eri-ikäisten, eri paikoissa kasvaneiden, eri äidinkieltä puhuvien, erilaisia kokemuksia omaavien ihmisten kanssa. Syksyllä 2016 alkaneessa hankkeessa vieraillaan Tampereen museoissa ja muissa kulttuurikohteissa sekä -tapahtumissa. Vierailuihin liitetään kohteisiin tai teemoihin liittyviä työpajoja. Ohessa tehdään jatkuvasti osallistavaa dokumentointia mm. valokuvaamalla. Turvapaikanhakijat ovat mukana suunnittelemassa toimintaa. Näin ollen toimintaa ohjaavat myös osallistujien tiedot, taidot ja kiinnostuksen kohteet. Hankkeen aikana tehdään yhteistyötä myös muiden turvapaikanhakijoiden kanssa toimivien tahojen ja vapaaehtoisten kanssa.

Hankkeen merkitys on kahdensuuntaista: Museon kokoelmiin tallennetaan materiaalia turvapaikanhakijoiden elämästä ja heidän arjestaan Pirkanmaalla ja Tampereella. Toisaalta luodaan uusia kumppanuuksia, kokeillaan osallistavia menetelmiä kokoelmatyössä ja yhteisöllistä toimintaa sosiaalisessa mediassa turvapaikanhakijoiden arjessa.

Syksyn 2016 aikana on mm. tehty vierailuja Museokeskus Vapriikkiin, Sara Hildenin taidemuseolle, Postimuseoon ja Galleria Nykyaikaan sekä tehty yhteistyötä mm. Työväenmuseo Werstaan, Setlementin DIDAR-hankkeen sekä UNHCR:n kanssa. Lisäksi on valokuvattu luonnossa, vierailuilla ja vastaanottokeskuksen arjessa. Vastaanottokeskukseen on ripustettu osallistujien ottamia kuvia ja parhaillaan on meneillään selfie-seinän kuvien keruu. Ihmiset elävät vailla tietoa tulevasta, joten toimintakin painottuu hetkessä tekemiseen, olemiseen ja kohtaamiseen.

Kuvapäiväkirja Instagramissa: Kauppigoesmuseum

Yhteyshenkilö: Katriina Nylund, katriina.nylund(at)tampere.fi, p. 0401633843

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!