Archive

Maskit

Jääkiekkomuseon näyttely Maskit esittelee Joni Hallikaisen historiallisten maskien kokoelman helmiä, jotka ovat nyt ensimmäisen kerran julkisesti näytteillä.
5.3.2015 — 30.3.2016

Kasvosuojia löytyi NHL-maalivahtien varusteista jo 1950-luvulla, mutta maskia käytettiin vielä lähinnä harjoituksissa. Käytön yleistymistä hidasti ja hankaloitti seurajohdon asenne, jonka mukaan maski rajoitti näkökenttää ja oli osoitus rohkeuden puutteesta.

1970-luvulle saakka tunnusomaista oli maskien värittömyys. Vähitellen maskeihin alkoi ilmestyä yksinkertaista grafiikkaa, seuran värejä ja logoja. Kuvakieli rikastui nopeasti ja tietoisuuteen nousi ammattitaitoisia maskitaiteilijoita. Nykypäivänä maski kertoo ennen kaikkea käyttäjästään ollen hyvin henkilökohtainen.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!