Jääkiekkomuseon pienoisnäyttelyt

Suomen Jääkiekkomuseossa on esillä 13.4. alkaen kaksi ajankohtaista pienoisnäyttelyä. Edesmennyttä Aarne Honkavaaraa kunnioitetaan valokuvanäyttelyllä. Nuorten Leijonien maailmanmestaruutta puolestaan juhlistetaan kymmenellä huippuesineellä.

Jääkiekkomuseo kunnioittaa valokuvanäyttelyllä edesmennyttä Aarne Honkavaaraa. Aarne ”Dynamo” Honkavaara oli parhaimmillaan sekä SM-sarjan että Leijonien johtava pelaaja, paras maalintekijä ja kapteeni. Honkavaara toimi myös sekä seurajoukkueensa että Leijonien valmentajana.

Hän aloitti lajin tilastoinnin Suomessa ja toimitti ja julkaisi Jääkiekkokirjaa vuodesta 1960 alkaen. Honkavaaran panos Jääkiekkomuseon syntyyn ja sen alkuvuosien toimintaan oli keskeinen.

Nuoret Leijonat 2016

Jääkiekkomuseo tuo esille kymmenen huippuesinettä nuorten maailmanmestareiden kisataipaleelta. Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruudesta pelattiin vuoden vaihteessa Helsingissä. Nuorten Leijonien matkassa kulki parhaimmillaan yli kaksi miljoonaa suomalaista.

Kotikisat kruunasi maailmanmestaruus, joka oli Leijonien neljäs kyseisessä ikäkausisarjassa. Turnaus toi näyttävästi yleiseen tietoisuuteen uuden lahjakkaan sukupolven energiset kiekkoilijat, joista useat olivat osoittaneet taitonsa korkealla sarjatasolla jo ennen maailmanmestaruutta.