Sika, Juice ja joulu – sika-aiheisten postikorttien pienoisnäyttely Postimuseossa 24.11.2020 – 17.1.2021

Postimuseo avaa joulun kynnyksellä ajankohtaisen pienoisnäyttelyn siasta postikorteissa. Joulukinkku on monen joulupöydän perinteinen kunkku. Juice Leskisen (1950–2006) säveltämässä ja sanoittamassa Sika-joululaulussa käydään läpi porsaan elämänkaari kasvatuksesta joulupöytään.

  • Julkaistu
    19.11.2020
  • Kirjoittanut
    Tähtitalvikki Poikajärvi

Sika on tuttu hahmo joulun ja uuden vuoden postikorteissa. Niissä sika esiintyy niin eläimenä kuin ruokana: tervehtii, toivottaa ja tuo onnea ja röhkii eri vaiheissa elinkaartaan, usein myös varsin inhimillisenä. Korttitaiteilijat sijoittavat sian läävään, arkeen, juhlaan ja tarjoiluvadille, osina tai kokonaisena. Suomalaisten korttien kuva-aiheet ovat useimmiten varsin kilttejä, maailmalla sika-aiheisten postikorttien tulkinnat ovat rajumpia.

Sika julkaistiin Leskisen Slam-yhtyeen Kuusessa ollaan -albumilla vuonna 1980. Albumin kansipiirrokset ovat Mauri Kunnaksen käsialaa. Laulun keskeinen riimi, ’Ihminen on sitä mitä hän syö’, on myös väkevä kannanotto nykytapoihimme ja erityisesti joulun ajan yltäkylläisiin syömisiin. Originaalit LP-kannet ovat myös esillä, kuten myös kappale kuunneltavissa.

106 sikapostikorttia

Keräilijä Pertti Leppänen on valinnut kokoelmistaan Juicen Sika-joululaulun innoittamana esille yhteensä 106 sikapostikorttia Suomesta ja maailmalta.

Sika, Juice ja joulu – sika-aiheisia postikortteja -pienoisnäyttely on esillä museokeskus Vapriikin kokouskäytävällä (2.krs) 24.11.2020 – 17.1.2021. Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -näyttely Postimuseon teemanäyttelytilassa (2.krs.) 31.1.2021 saakka. Vapriikki sijaitsee osoitteessa Alaverstaanraitti 5, Tampere.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!