Museocon roolipelitapahtuma Vapriikissa

Pelimuseon Astuit ansaan -roolipelinäyttely herää eloon Museoconissa Vapriikissa! Sunnuntaina 4.11. Museoconissa paitsi pelataan, myös puhutaan suomalaisesta roolipelaamisesta.

  • Julkaistu
    1.11.2018
  • Kirjoittanut
    Heli Nousiainen

Auditoriossa ohjelman avaa pelisuunnittelija ja -tutkija Markus Montolan esitys ”Hyvän kohtauksen ABC pelinjohtajalle”. Tämän jälkeen kuullaan neljännesvuosisadan roolipelejä kuvittanutta Hans Zenjugaa, joka avaa kuvituksen kautta tapahtuvan suunnittelun saloja.

Paneelikeskustelussa varhaisten vähemmän tunnettujen roolipelien tekijät muistelevat pelien syntyä, miettivät niiden teemoja ja mekaniikkoja ja pohtivat pelien vastaanottoa. Mukana keskustelussa ovat muun muassa Akseli Anttila (Granag, Kuninkaan kaupunki, Velhon vanki), Juha Merimaa (Syvä uni), Jari Penttinen (Hiljaisuuden vangit) ja Pasi Silander (Kuninkaiden aika, AD 50, Steissin yö). Puheohjelman iltapäivän osuudessa käsitellään suomalaisen roolipeliskenen kuulumisia ja viestiroolipelejä.

Museoconin pelipöydät löytyvät Vapriikista neljästä eri tilasta. Pelit ovat valikoituneet Astuit ansaan- näyttelyssä esiteltävistä peleistä. Mukana on esimerkiksi Acirema, Steissin yö, THOGS ja Hiljaisuuden vangit. Peleihin voi ilmoittautua ennakkoon, ja tapahtumapäivänä voi mennä mukaan peleihin joissa on tilaa.

Opastukset Astuit ansaan –näyttelyyn kello 14.30 ja 16.30.

Museocon sisältyy Vapriikin pääsylipun hintaan.

Katso ohjelma kokonaisuudessaan täällä.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!