Vuoden vihrein juhla

Juhannuksena rynnistetään nauttimaan festareista, luonnosta ja valoisista kesäilloista, kuka mökillä saunoen tai muuten vaan ulkosalla. Kolmos- ja nelosteillä nautitaan perinteisesti…

  • Julkaistu
    19.6.2013
  • Kirjoittanut
    Marjo-Riitta Saloniemi

Juhannuksena rynnistetään nauttimaan festareista, luonnosta ja valoisista kesäilloista, kuka mökillä saunoen tai muuten vaan ulkosalla. Kolmos- ja nelosteillä nautitaan perinteisesti myös aatonaaton ruuhkista, kun pääkaupunkiseudun asukkaat aloittavat lomansa ja suuntavat kohti mökkirantaa.

Erityisen nautiskelun kohteeksi luonto ja yöttömät yöt ovat tulleet vasta 1800-luvun säätyläiskulttuurin avittamina. Toki maaseudun perinteisessä työkalenterissa juhlalla oli paikkansa: juhannukseen mennessä kevättyöt oli saatu päätökseen ja sadonkorjuun aika alkoi olla käsillä.

Uskonnollinenkin juuri juhlalle löytyy, mutta jouluun ja pääsiäiseen verrattuna se jää auttamattoman etäiseksi. Kristillisessä juhannuksessa muistetaan kaikkien Jussien esi-isää, Johannes Kastajaa. Perimätiedon mukaan hän oli puoli vuotta Jeesusta vanhempi. Virossa, Latviassa ja Liettuassa Jussia juhlitaan edelleen juuri Johanneksen nimikkopäivänä, 24. kesäkuuta. Suomessa päivän vietto määrättiin vuonna 1955 siirrettäväksi työviikon tehostamiseksi kesäkuun 20.–26. päivän väliin sattuvaksi lauantaiksi.

Vuodenkierron käännekohta

Juhannus ajoittuu kesäpäivän seisauksen tienoille. Vuodenkierron käännekohdissa on ollut kautta aikain tärkeää turvata elannon jatkuvuus, hedelmällisyys ja karjan onni, vaikka sitten taikoja tekemällä. Toki kesäöissä on edelleen kaikenlaista tenhovoimaa, mutta juhannustaiat ovat painuneet manan majoille jo kauan sitten. Nykyään ne elävät lähinnä folkloristisena viihteenä ja pulpahtelevat esiin juhannuksen hömppäjutuissa. Legendaarinen huumorilehti Pahkasika uumoili vielä parikymmentä vuotta sitten niiden vielä palaavan: ”Jos poliitikko juhannusyönä kieriskelee alasti viljapellossa, tietää se suuria otsikoita iltapäivälehdissä”.

Tulella on aina karkotettu pahat voimat. Juhannustulet ovat alun perin itäsuomalainen tapa. Elias Lönnrot tiesi, että jo 1820-luvulla Hämeessäkin on ”muutamia vanhojen noitalukujen ja loihujen jäännöksiä ja juhannusyönä metsissä poltellaan suuria ja loimuavia kokkotulia”. Nämä ulkotulet tulivat vaivatta säätyläisten juhannusjuhlien ohjelmaksi. Tulet vain siirrettiin metsien siimeksestä kotiseudun korkeimmille näköalapaikoille, jonne joukolla kokoonnuttiin edessä avautuvaa isänmaan kauneutta ihastelemaan. Näistä juhlista kuuluisimmat vietetään Aavasaksalla Ylitorniossa.

Vihreä antaa voimaa ja niin tekevät myös tuoreet lehvät. Juhannussalko, tuo joulukuusen jonkinlainen pikkuserkku, oli alun perin vain muutamien Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan kylien paikallisperinnettä. Reilut sata vuotta sitten salosta sukeutui ruotsalaisuuden yleinen kulttuuritunnus, joka sitten kansanjuhlien ja kansanopistojen myötävaikutuksella muuttui suomenruotsalaisten normaaliksi ja yleisvaltakunnalliseksi perinteeksi.

Vuonna 1926 juhannus määriteltiin Suomen lipun päiväksi. Näin nuori ja vasta itsenäistynyt valtio halusi vaalia kansallistunnetta ja lippukulttuuria. Puuhamiesten ajatuksena oli ehkä liittää juhlaan voimakkaampaakin kansallistunteen korostusta kuin miksi se sitten ajan myötä muotoutui. Päivä olisi nimittäin sopinut mainiosti kansallispäiväksi vailla poliittista lisämakua, mikä ei sisällissodan jälkeisessä Suomessa ollut mitätön asia.

Pois kaupungin pölystä

Ajatus juhannuksesta luonnon helmassa oli tuttu myös Tampereen tehdaskaupungissa jo 1800-luvun lopussa. Kesän korvalla herrasväki muutti huviloilleen, pois epäterveellisestä kaupungin pölystä. Se kuului säädynmukaiseen elämään. Työväki halusi seurata esimerkkiä. Laivarannoissa ja Tampereen asemahuoneella kävikin aikamoinen kuhina, kun esimerkiksi vuonna 1899 Tampereella myytiin juhannusaattona 2600 junapilettiä kaupunkilaisten suunnatessa kohti maaseudun rauhaa. Tampereen nykyväkilukuun suhteutettuna se tarkoittaisi, että rautatieasemalle pakkautuisi lipun ostoon aaton iltapäivän tunteina noin 15 000 kaupunkilaista.

Kaikilla ei ollut maapaikkaa tai sukulaisia, joiden luo mennä. Pyynikistä ja erityisesti Viikinsaaresta kehittyi jo varhain Tampereen työväestön juhannuksenviettokeskus. Aluksi saari oli lähinnä nuorten miesten juopottelupaikka, mutta tyyli muuttui, kun raittiusseura ja työväenjärjestöt ottivat juhlat hoitoonsa. Nyt kaikki saivat nauttia tervehenkisestä ja valistuksellisesta juhlahumusta. Ohjelmassa oli kunnon kesäjuhlien tapaan puheita, soittoa, laulua, runonlausuntaa, arpajaiset ja pukutanssia. Kokko kuului asiaan. Parhaimmillaan saaressa juhli yli 5000 kaupunkilaista.

Vaikka kansallishengen innoittamina ajatus isänmaan luonnon ihailusta vakiintui vähitellen kaikkien kansalaisten vaivatta jaetuksi hyveeksi, aiheutti luonnon helmaan pyrkiminen myös eriarvoisuuden kokemuksia ja ristiriitoja. Kesälomaa ei reilut sata vuotta sitten tunnettu, ja juhannuksen seutuvilla työväen keskuudessa virisikin lomavaatimuksia. Tuntui väärältä, että ”kesän ihanimpana aikana” ei työväen ollut mahdollista nauttia isänmaan luonnon rauhasta ja kauneudesta. Kansan Lehdessä erikseen kiiteltiinkin niitä tehtailijoita, jotka olivat väelleen hieman pidemmän juhannusvapaan myöntäneet.

Vitsauksena viina

Viina kuuluu juhannukseen yhtä varmasti kuin kesäyön ihailukin. Päivälehtien juhannusuutisissa kommentointiin jatkuvasti juopottelun aiheuttamia sattumuksia. Järjestäytynyt työväki käyttikin juhannusta aktiivisesti omien raittiuspyrintöjensä edistämiseen, korostaen samalla juopottelusta luopumisen kuuluvan työväelle itselleen: ” Vaan mitäs ne herrat raakalaisista; siis torjukoon työväki itse tuonkin epäkohdan”.

Ainakaan Aamulehden mukaan vuoden 1904 juhannus ei sujunut aivan valistajien toiveiden mukaan: ” Valon juhla hyvin monelle muodostui pimeyden juhlaksi. Sitä ainakin todistavat lukuisat juopuneet, enimmäkseen nuoria miehiä, joita juhlapäivänä näkyi liikkeellä. Ei luonnon kauneuskaan näytä mitään vaikutusta sellaisiin, jotka juomahimollensa tahtovat hankkia kaikiksi juhliksi tyydytystä. Koskahan vihdoin koittaa se aika, jolloin tuo kurja tapa hankkia väkijuomia joutuu unholaan? Valistusseurojen työkään ei näytä tässä suuria vaikuttavan.” Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa tämän kirjoituksen jälkeen, mutta edelleen se kuulostaa hyvin tutulta.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!