Tutkija pääsi larppaamaan

Nykydokumentoinnin ehdottomasti mahtavimmat hetket ovat niitä, kun voi itse osallistua mukaan tapahtumiin. Tällä kertaa pääsin mukaan Rajakatseen liveroolipeliin räätälinvaimo Veerana….

  • Julkaistu
    13.6.2017
  • Kirjoittanut
    Reetta Tervakangas

Nykydokumentoinnin ehdottomasti mahtavimmat hetket ovat niitä, kun voi itse osallistua mukaan tapahtumiin. Tällä kertaa pääsin mukaan Rajakatseen liveroolipeliin räätälinvaimo Veerana.

Ei minua varsinaisesti jännitä, sillä astuessani autosta tihkusateiselle pellolle useat hymyilevät kasvot toivottavat minut tervetulleeksi ja ystävälliset ihmiset tulevat luokseni juttelemaan. He tietävät, että olen tulossa ensimmäistä kertaa larppaamaan.

Kerron, että en muista läheskään kaikkea lukemastani fantasialiveroolipelijatkumosta. Sitä on pelattu Rajakatseessa vuodesta 1995. Pelihahmoja on lukuisia, tapahtumia on monenlaisia, on rahoja, kieliä, paikkoja, sääntöjä. Olen yrittänyt painaa kaiken lukemani mieleen. Muistettavaa tuntuu olevan paljon. Vieressäni seisova nainen naurahtaa lämpimästi. Hän kertoo, että minun ei kannata stressata: hänkään ei muista aina kaikkea, vaikka on larpannut jo vuosia samassa pelissä. Aina voi keksiä syyn muistamattomuudelle. Nainen kertoo pelaavansa kahdella eri moodilla, tosissaan ja rennosti. Tällä kertaa hän pelaa rennosti ja nauttii olostaan sekä muiden seurasta.

Jatkan matkaa kohti metsää pelinjohtopaikalle. Siellä ihmiset ovat valmistautumassa peliin. He vaihtavat rooliasuja päälleen ja kantavat pelipaikalle tarpeistoa, kuten juotavaa, syötävää ja astioita. Pelinjohtopisteeseen on viritetty myös tietokone, josta pelaajat voivat esitellä toisilleen uusimpia pelilöytöjä.

Olen etukäteen pohtinut, voiko keskiaikaan sijoittuvassa pelissä pitää silmälaseja. Niinpä huomioni kiinnittyy kahteen naiseen, joista toinen on laittamassa piilolinssiä. Kysyn naisilta silmälasien käytöstä. Toinen naisista kertoo, että hän omistaa vahvasankaiset silmälasit, eikä pidä niitä rooliasuunsa sopivana. Siten hän on laittanut itselleen piilolinssit pelin ajaksi. Silmälasien käyttö pelissä on kuitenkin sallittua. Toinen nainen, Outi, kertoo hahmonsa maallikkosoturi Kristan sokeutuneen taistelussa joitakin vuosia sitten. Piilolinssi saa Kristan toisen silmän näyttämään sokeutuneelta. Olen vaikuttunut.

Minua on etukäteen ohjeistettu, että vaatetuksessa tulee pyrkiä keskiaikaishenkisyyteen. Näin ollen pelaajien tulee pukeutua luonnonmateriaaleista tehtyihin vaatteisiin kenkiä myöten. Saan pelin järjestäjiltä hahmolleni räätälinvaimo Veeralle peliasun. Varmistan, että hameen alta ei näy vilaustakaan ulkoiluhousuista, ainoastaan nahkaiset kengät, jotka olen valinnut jalkineiksi.

Lähden kävelemään polkua pitkin kohti pelipaikkaa. Matkalla poimin valkovuokkoja ja mustikanvarpuja pieneksi kukkakimpuksi, sillä olen menossa veljeni Juhani Viimakorvan ja hänen morsiamensa Sara Neryn häihin. Kävellessäni eteenpäin metsän keskeltä avautuu kaunis näkymä puheensorinan täyttämään laakeaan suppaan. Olen saapunut Vuoriniittyyn. Näen kievari Vanhan Piparin pihalla veljeni Juhanin ja hänen morsiamensa Saran seisomassa käsikkäin. Odotan kohtaamisen olevan riemukas ja ilontäyteinen, mutta se on rauhallinen ja vähäeleinen. Ojennan keräämäni kukkakimpun Saralle. Kerron, miten kaunis hän on, ja asetan valkovuokon hänen hiustensa koristeeksi.

Hääseremonia on lyhyt ja pelkistetty. Vihkimisen suorittaa Rajakatseen linnakkeen pappi Serpent. Liitto ei ole kummankaan vihittävän ensimmäinen. Sekä Juhani että Sara ovat olleet molemmat aiemmin naimisissa, kunnes ovat  jääneet leskiksi. Kun seremonia on ohi, parille nostetaan malja, ja Juhani kehottaa vieraita käymään kievarin tarjoilupöytään. Pöytä on täynnä erilaisia keskiaikaishenkisiä herkkuja, kuten savukalaa, kananmunia, rinkeleitä, erilaisia makkaroita, lihaa, omenaa, porkkanaa, kaalia ja leipää. Otan lautaselle makkaraa ja leipää, ja menen ulos penkille istumaan.

Jään kuuntelemaan ihmisten puhetta. Kuulen ympärilläni sekä kirja- että puhekieltä. Kuulen kirjakieltä puhuttavan paljon enemmän, mutta puhekieli kuulostaa korviini luontevammalta. En muista, oliko peliohjeissa mainintaa puheesta. Harmittaa, kun en ollut kysynyt asiasta peliä edeltäneessä briiffissä. Niinpä jätän puheeni kirja- ja puhekielen välille. Tämä tuntuu kuitenkin epämukavalta.

Yhtäkkiä kuulen lähellä olevien kauppiaiden puhuvan englantia. Se markkeeraa hurjaviinin kieltä. Muistan, että en saa ymmärtää tätä puhetta, sillä puhun ainoastaan mahtivuoren kieltä (suomi). Jään kuitenkin seuraamaan tilannetta kiinnostuneena. Kaksi kauppiasta tekevät kauppaa mausteista. Maustenäytteet ovat pienissä kangaspusseissa. Ostaja haistelee, maistelee ja arvioi näytteitä.

Kievarin pihapöydän ääressä kaksi pelaajaa pelaavat intensiivisesti korttipeliä, jota en tunnista. Molemmilla on käytössään oma korttipakka, sininen tai harmaa. Korteissa on tunnistettavia hahmoja, kuten kuningas, kuningatar, prinssi, ritari, tiedustelija, kilpimiehet, nostoväki sekä maisemakortteja.* Ihmiset poikkeavat seuraamaan peliä, tai jäävät katsomaan sitä pidemmäksi aikaa. Tunnelma on välitön ja rauhallinen. Rentouttava.

Sitten kuulen takaani kantautuvan kaunista laulua. Se on kerrassaan lumoavan kaunista. En ymmärrä laulun sanoja, mutta sillä ei tunnu olevan merkitystä. Laulu suorastaan pakottaa jalkani kulkemaan kohti kahta nuorta viehättävää laulajanaista. Laulujen välissä toinen naisista antautuu haavemaailmaan: miltä tuntuisi taittaa matkoja ponin selässä? Mikä hänen valkoisen ponin nimi olisi? Miten hänen henkivartijansa taittaisi matkat? Pohdimme yhdessä pahan ja itsekkään persoonan eroavaisuuksia. Keskustelut irtauttavat ja vapauttavat. Tunnen olevani itseni Veerassa.

En olisi koskaan päätynyt tähän tilanteeseen olematta tutkija, joka on tullut tekemään nykydokumentointia Rajakatse-larpista. Tässä minä olen, katselen ympärilleni ja käyn tekemässä kurkistuksia eri tilanteisiin. Ja se tuntuu mahtavalta!

Larpissa minulla on mahdollisuus kokea todellisia tunteita luodussa todellisuudessa. Tutustua uusiin ihmisiin ja tilanteisiin. Mietin, elänkö todellisuutta valetodellisuudessa, vai elänkö valetodellisuutta todellisuudessa. Vai voinko elää todellisuutta todellisuudessa, tai jopa valetodellisuutta valetodellisuudessa?

Kun Aamu raivoaa kievarin katossa olevan reiän vuoksi, ja miehet kertovat korjanneensa sen katapultilla, saan nauraa aidosti ja spontaanisti kyyneleet silmissä. Kun katson veljeni vihkimistä, voin saada itseni tuntemaan liikutusta. Kun pohdin filosofista kysymystä, voin olla täysin itseni vieraassa hahmossa tuntematta epävarmuutta. Eikä kukaan voi aavistaa, toiminko pelissä pohjimmiltani omana itsenäni, vai Veerana.

* Kyseessä on lautapeli "Kasvoton vihollinen", joka muistuttaa osaltaan shakkia, osaltaan ei. Kummallakin pelaajalla on käytettävissään oma armeija: sininen tai harmaa korttipakka. Peli on Rajakatse-yhdistyksen aktiivien kehittämä. Se on kehitetty ja sitä on pelattu jo ennen Rajakatseen syntyä 1995. Pelin laatikkoversio löytyy Suomen pelimuseosta.
Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!