Tontun pitkä taival

Muistatko vielä vanhat joulukortit, joissa iloiset tontut lusikoivat puuroa, kantoivat linnuille lyhteitä, kurkkivat ikkunoista tai tanssivat kuusen ympärillä? Nämä pukin punalakkiset apulaiset ovat yhdistelmä vanhaa haltijaperinnettä ja pohjoismaisen kirjallisuuden romantiikkaa. Tonttu on selkeästi pohjoismainen ilmiö, eurooppalainen joulun viettäjä ei tunne tonttulakkia tai hallitse tonttuleikkien askelkuvioita.

  • Julkaistu
    20.12.2012
  • Kirjoittanut
    Marjo-Riitta Saloniemi

Muistatko vielä vanhat joulukortit, joissa iloiset tontut lusikoivat puuroa, kantoivat linnuille lyhteitä, kurkkivat ikkunoista tai tanssivat kuusen ympärillä? Nämä pukin punalakkiset apulaiset ovat yhdistelmä vanhaa haltijaperinnettä ja pohjoismaisen kirjallisuuden romantiikkaa. Tonttu on selkeästi pohjoismainen ilmiö, eurooppalainen joulun viettäjä ei tunne tonttulakkia tai hallitse tonttuleikkien askelkuvioita.

Tonttu kuuluu kansanuskon ikiaikaisimpaan kerrostumaan. Jo Mikael Agricola tiesi, että tonttu ”honen menon hallitzi”. Sanojen tonttu ja tontti samankaltaisuus ei ole sattumaa: tonttu tarkoittaa nimenomaan tietyn paikan haltijaa, jonka tehtävänä oli talon hyvinvoinnin takaaminen. Tämä haltija oli hämäräperäinen pikku-ukko, jota oli syytä kohdella kunnioittavasti. Kaltoin kohdeltuna se saattoi häipyä ja silloin mukana katosi myös talon onni.

Visuaalisen hahmon tontulle antoi ruotsalainen taitelija Jenny Nyström (1854–1946). Läpimurtonsa tämä menninkäinen teki vuonna 1881 Nyströmin kuvitettua Viktor Rydbergin ” Tonttu” –runon. Alun perin se ei ollut jouluruno lainkaan, mutta nykyihmisen runon säkeet virittävät helposti joulutunnelmaan:

Seinän raosta paistaa kuu,
Vanhuksen rintaan heijastuu,
kuunsäde kimaltaa partaan,
Tontun miettivän hartaan.

Nyströmin luoma tonttu pukeutui rahvaan arkivaatteisiin, puolitakkiin, polvihousuihin ja pieksuihin. Päätä peitti tupsulakki. Peikkomaiset piirteet karisivat vähitellen pois. Nenä suoristui, mutta parta jäi. Omissa oloissaan viihtyvästä haltijasta kehkeytyi reipas ja kiltti satuolento, joka mielellään touhuili lahjojen parissa.

Rauhallinen maalaisuus vetosi joulunviettäjiin reilut sata vuotta sitten ja niin se tekee edelleen. Talin tonttu välittää kuvan ”oikeasta” joulusta ja virittää joulun tunnelmaan vuodesta toiseen. Tontun hahmossa tiivistyy kaikki se, mikä on joulussa hyvää ja lämmintä.

Lopullisesti joulutontun kuva iskostui ihmisten mieliin laajalevikkisten halpojen painotuotteiden, joulukuvien ja joulukorttien välityksellä. Tonttu on niin itsestään selvä olento, että jokainen lapsi pystyy hänet piirtämään jo ennen kouluikää. Tontun voittokulkua tasoitti myös kansakoulu kuusijuhlineen ja tonttuleikkeineen, joiden mallia ensin otettiin Ruotsista. Ensimmäiset tonttuleikit tanssahdeltiin 1880-luvulla Helsingin ylioppilastalolla, kun siellä pidettiin suuret arpajaiset Suomalaisen teatterin hyväksi.

Erilaisten koulussa käytettyjen lukemistojen tonttukertomuksista löytyi aina moraalinen opetus: tonttu on ahkera ja lasten eteen uurastava, mutta se ottaa myös selvää, ketkä ovat tarpeeksi kilttejä sen uurastuksen hedelmistä nauttimaan.

Radion Markus-setä organisoi tontun ja pukin muuton Korvatunturille lastenohjelmassaan 1927. Vasta nyt katkesi yhteys tontun paikkaan sidottuun haltijaperinteeseen ja siitä tuli vain jouluun liittyvä sesonkihahmo. Tontun kohtalo on ollut sama kuin monen muunkin vakavan perinneilmiön; se on pääsiäisnoitien tapaan siirtynyt lastenperinteeksi. Ennen piti talonväen tarkkaan vahtia, ettei vain huonolla käytöksellään tonttua suututtanut. Nykyään tämä normatiivisuus elää vain siinä, että lapsia voi tiettyyn ikään saakka pelotella tontun kaikkinäkevällä katseella. Mitä sitä sitten jouluaattona pukille valehtelemaan, jos tonttu on jo kaiken raportoinut?

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!