Teollisuusperintö on kaunista

Euroopan neuvosto on julistanut vuoden 2015 teollisuusperinnön ja tekniikan teemavuodeksi. Teemavuosi huipentuu pe-su 11-13.9. Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä.

  • Julkaistu
    11.9.2015
  • Kirjoittanut
    Tuija-Liisa Soininen

Vapriikista

Vapriikin näkövinkkelistä on helppoa tähyillä teollisuushistoriaa. Paikka on suotuisa havainnoimiseen sillä suomalainen teollisuus otti varmimpia ensiaskeleitaan 1800-luvun alkupuolella nimenomaan Tampereella ja Tammerkosken varrella. Jotkut laskevat alkusoitoksi Häggmanin lumppupaperitehtaan synnyn v. 1783 nykyisen Frenckellin kohdalle, toisten mielestä Finlayson paperitehdas oli todellinen teollistumisen airut. Me täällä Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Osake-Yhtiön eli Tampellan puolella tietysti muistutamme siitä, että tämä rakennus on ollut konepajateollisuuden kehto vuodesta 1856 höyrymoottoreineen ja lentokoneineen ja josta lopulta pulppusivat maailmanmaineeseen paperikoneet, kallionporauskoneet ja vesiturbiinit ja että samaan yritykseen kuulunut pellavatehdas oli maan ainoa pellavan käsittelyyn erikoistunut tehdaslaitos. Lopulta erityistä Tampereella on kuitenkin ollut se, että kosken rannalle on syntynyt kymmeniä erilaisia teollisuuslaitoksia, joista suurimmat ovat olleet merkittäviä myös pohjoismaiden mittakaavassa Tammerkosken teollisuuslaitokset ovat edustaneet juuri niitä elinkeinoaloja, jotka ovat olleet vaikuttamassa pohjoismaisen hyvinvointivaltion kehitykseen.
Paitsi että teollisuus ja teollisuuden ympäristöt ovat vaikuttaneet talouteen, arkeen ja juhlaan, ne eivät ole voineet olla vaikuttamatta myöskään ihmisten ja paikkojen identiteettiin.

tmr_upload_2

Arvottaminen

Teollisen ympäristön arvostaminen on kehittynyt hyvään suuntaan viime vuosikymmeninä. 1960-luvulla luotiin uutta uljasta maailmaa ja purettiin vanhaa. Vielä muutama vuosikymmen sitten voitiin Tampereella purkaa – tosin ei enää aivan esteettä eikä surutta – Verkatehtaan kaltaista kokonaisuutta ja vielä kymmenisen vuotta sitten osa Finlaysonin värjäämöä, ikään kuin jonkinlaisena menneisyydestä kurkottavan prosessin lopputuotteena.

Teollista perintöä ei ole lähtökohtaisesti yleensä arvotettu ruma-kaunis –akselilla. Kauneutta siinä on kuitenkin aina ollut, rosoista ja funktionaalista, mutta ei vähemmän koskettavaa. Valtiopäiväaloitteessa 1772 Tammerkoskea kuvataan siten, että sen funktionaalisuutta ja talouden mahdollisuuksia tunnutaan myös pidettävän erityisenä kauneuden lähteenä:
”Luonto itse on tässä laajassa maassa luonut sopivaksi kauppapaikaksi varsinkin erään paikan, joka on suuren Tammerkoski-nimisen kosken äyräällä Messu­kylän pitäjässä. Tämä koski on lähinnä verrattava Norrköpingin koskeen ihanaan vesi­putoukseensa ja asemansa sopivuu­teen nähden: sinne voidaan perustaa monia ja kai­kenlaisia vesilaitoksia kuten saha- ja jauhomyl­ly­jä, paperi- ja lasiruukkeja ym.” ­
Esimerkiksi Lauri Viita kuvaa teollisuuskaupunkia esille mm. seuraavasti:

”Rakennustyömaa tornein, kojuin,
telinein, tapulein, letkoin, rojuin,
ympäri eloton korttelimuuri:
tehdaskaupunki suuri.”

tmr_upload_3

Uusi suunnitteluhaaste – käytön ennakoimattomuus ja väliaikaisuus

Tänä päivänä ajankohtaista teollisuusperinnön tulevaisuuden kannalta lienee mm. se, että rakennuksia ympäröivät alueet, yhteiskunta elinkeinostrategioineen ja samalla myös teollisuusrakennusten käyttötarkoitukset tuntuvat muuttuvan usein nopeammin kuin kukaan olisi osannut ennustaa. Yhtä lailla rakennusten jostakin syystä tyhjennyttyä on vaikea ennakoida niiden tulevan uusiokäytön ajallista pituutta tai toiminnan laadun pysyvyyttä. Uutena haasteena onkin juuri väliaikaisuuden ja muutoksen ennakoimattomuuden kohtaaminen.

Kulttuuriympäristön suojelun osalta ennakoimattomuuden kohtaaminen merkitsisi sitä, että pyritään välttämään raskaita muutostöitä ja yritetään käyttää voimavaroja mieluummin sopivien käyttäjien löytämiseksi. Kestävää kehitystä olisi sopeuttaa käyttöä mahdollisimman paljon rakennukseen ja korjaamisprosesseissa lähtökohtana ja edellytyksenä tulisi olla rakennuksen arvon tunnistaminen. Yhä useammin huomaa päivittelevänsä myös monenlaisia rakennus- ja purkusuunnitelmia tutkiessaan, kuinka paljon taloudellista resurssia on jo sitoutunut vanhoihin rakennuksiin, paitsi materiaalina, myös suunnittelukustannuksina. Kaikkea käytettyä resurssia, kuten luovuutta ei voi edes taloudellisesti mitata.

Resurssiviisaus ja luovuus

Erityisesti kaupallisten toimintojen mahdollinen väliaikaisuus ja ajallisesti lyhyet näkymät edellyttäisivät uusissa teollisuusperintökohteiden käytöissä luovaa ja joustavaa tilahallintaa jo taloudellisuudenkin vuoksi. Meillä onkin nyt uusi muotisana, resurssiviisaus. Resurssiviisauden näkökulmasta on tärkeää, että rakennuksen elinkaari olisi mahdollisimman pitkä. Tämä sopii hyvin kulttuuriympäristön vaalimiseen. Rakennusten pitäminen tyhjillään ei ole resurssiviisasta. Siispä voi olla järkevää avata jopa raakatilaa erilaisille käytöille siinä vaiheessa, kun tilojen lopullisen käyttötarkoituksen muotoutuminen on vielä prosessissa. Näin on tehty menestyksellisesti erimerkiksi Tampereen Härmälän entisen lentokonetehtaan tiloissa, jossa raakatila on toiminut festivaali- ja kulttuuritilana monenlaisissa tapahtumissa

Minulla on teoria, jota on vaikea todistaa oikeaksi, mutta jota on mukava ajatella. Sen mukaan paikka, joka on aikanaan syntynyt erityisen luovuuden tuloksena ja jossa on esim. pitkään harjoitettu luovaa, innovoivaa teollisuustoimintaa, saattaa toimia uusien ajatusten syntykotina myös myöhemmin, kun teollinen toiminta on jo jättänyt rakennuksen. Ehkä erilaiset rakennuksissa ja prosesseissa näkyvät fyysiset ratkaisut viestittävät yhä jälkipolville menestyksekkäiden innovaatioiden historiaa? Tai ehkä innovoiva ajattelutapa arvona on jättänyt jälkensä ihmisiin ja siirtynyt sukupolvelta toiselle? Eikö koko Tampere ole hyvä esimerkki siitä?

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!