Suomen pelimuseon avajaisissa

Kun kuulin nyt pelimuseon sydämenä sykkivästä Pelikonepeijoonien kokoelmasta vuosituhannen vaihteessa juuri Tampereelle muutettuani, en olisi osannut aavistaa törmääväni asiaan uudelleen 15 vuotta myöhemmin jolloin pääsimme tekemään pelimuseosta totta.

  • Julkaistu
    5.1.2017
  • Kirjoittanut
    Olli-Poika Parviainen

Pelit ovat vakiintuneet osaksi elämäämme. Perinteisiä ei-digitaalisia pelejä pelataan runsaasti kaikissa eri ikäryhmissä ja digitaalisiakin pelejä pelataan yhä enemmän, vaikka niiden pelaaminen väheneekin vanhemmissa ikäryhmissä. Yleisöä pelimuseolle ainakin uskoisi löytyvän. Jos ei itse pelaa, niin kaverit ja tuttavat tai lapset ja lapsenlapset ainakin pelaavat.

Suomen Pelimuseon avajaiset ovat parillakin tapaa merkkipaalu. Ensinnäkin suhteellisen uutena kulttuurimuotona peleille ja etenkään digitaalisille peleille ei ole ollut aiemmin tarjolla paljoakaan museotilaa. Enemmän on oltu huolissaan siitä, jääkö koko kulttuurista mitään jälkipolville, kun formaatit ja tekniikka kehittyvät ja muuttuvat koko ajan.

Pelimuseo avaa ikkunan maailmaan joka on monille tuttu, mutta toisaalta tarjoaa tärkeitä näkökulmia myös peleihin tutustumiseen ja niiden laajempaan ymmärtämiseen. Tälle on varmasti tilausta. Peliala on globaali kasvuala ja suomalaisenkin kulttuuriviennin keskiössä.

Pelimuseo toimii siis paitsi hauskana nähtävyytenä, myös raikkaana ikkunana monimuotoiseen kulttuuriin ja sen eri ajankuviin. Olen varma, että pelimuseo tuo myös uusia ryhmiä museoon ja lisää museoidemme ja koko Tampereen vetovoimaa yleisestikin.

Toiseksi, pelimuseo on saanut alkunsa yhteistyökumppanien tuen lisäksi joukkorahoituksella, jossa museota toivonut, aktiivinen yli tuhannen fanin ryhmä rikkoi ennätyksiä. Kulttuurin rahoituksen ollessa ahtaalla onkin pelimuseon joukkorahoituskampanja herättänyt yleisesti mielenkiintoa valtioneuvostoa myöten. Olen itsekin päässyt esittelemään sitä mm. Kunta- ja uudistusministerin johtamassa tulevaisuuden kuntaa ja sen toimintaa suunnittelevassa ryhmässä.

Moni ei uskonut joukkorahoituksen olevan edes mahdollista tällaisessa hankkeessa. Muistan itsekin suhtautuneeni tuolloin apulaispormestarina asiaan toiveikkaasti, mutta varauksin. Pelkäsin byrokraattisia esteitä mutta niitä ei onneksi ollut.

Joukkorahoitus ei tarkoita vastuun ulkoistamista asiakkaille tai julkisten palvelujen siirtämistä hyväntekeväisyyden varaan, vaan täydentävää mahdollisuutta tehdä palveluista tai tässä tapauksessa museon sisällöistä laajempia ja parempia.

Ja pelit,

pelit on usein mielletty kulutustuotteiksi, joita pelataan aikansa ja se siitä. Kuitenkin niihin liittyy valtavasti muutakin.

Kyse on mm. sisällöntuotannosta, tarinoista, luovuudesta, ohjelmointitaidosta, suunnittelusta, psykologiasta, hauskanpidosta, yhteisöllisyydestä ja yhteisistä sukupolvikokemuksista. Nykyään vanhoille retropeleillekin on omat aktiiviset yhteisönsä. Meillä kotonakin kolmevuotiaamme harjoittelee pelaamaan alkuperäistä lapsuuteni Super Mariota.

Pelaaminen on tietenkin usein hauskanpitoa, mutta toisaalta moni suomalainen tai ylipäätään teknologiainnovaatio olisi jäänyt syntymättä ilman aktiivista pelaajakulttuuria ja siihen liittyvää yhdessä tekemistä.

Harrastaminen pelien ympärillä, erilaiset yhteisöt demoskenestä peliklaaneihin, yritykset poluillaan autotalleista kasvuyrityksiksi, startupeista maailmalla tunnetuiksi brändeiksi tai kulttuuri-ilmiöiksi ovat osa suomalaisenkin pelikulttuurin elävää historiaa.

Suomen Pelimuseo esittelee tietokone- ja konsolipelien lisäksi myös perinteisempiä lautapelejä, niitä seuranneita kynällä, paperilla ja mielikuvituksella pelattavia roolipelejä, liveroolipelejä ja näihin liittyviä ilmiöitä.

Näyttely myös keskustelee Vapriikin muun sisällön kanssa, esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa Suomen sisällissotaa käsittelevä harvinainen lautapeli itsenäisyytemme alkuajoilta, kirjepelaamisen yhteys naapurisalissa sijaitsevaan Postimuseoon, tai suuremmassa kuvassa se miten pelien teknologinen kehitys liittyy osaltaan myös Tampereen lähihistoriaan ja menestystarinoihin, joita Vapriikissakin esitellään.

Kaikesta tästä huolimatta peleihin liittyy kuitenkin edelleen aika paljon leimaavia asenteita ja suoranaisia pelkoja. Liian usein julkisessa keskustelussa debatti kärjistyykin asetelmaan jossa pelejä joko pelataan liikaa tai ei ollenkaan. Puhutaan negatiivisista asioista: väkivallasta, riippuvuuksista, syrjäytymisestä. Tällainen keskusteluhan ei ole mitenkään uutta, sillä olivathan pelikortitkin aikanaan suoraan paholaisesta, ja noppa johdatti turmioon.

Vaikka peleihin liitetyt tabut ja ennakkoluulot ovat monin osin onneksi murentuneet, ja keskivertopelaaja on muuten jo kolmekymppinen, on pelien laajemmalle ymmärtämiselle edelleen tilausta. Pelitutkimusta, josta olen itsekin graduni tehnyt, hyödynnetäänkin maailmalla kasvavissa määrin eri aloilla.

Esimerkiksi tutkimuksessa puhutaan usein teknologiasukupolvista. Jokainen sukupolvi hahmottaa maailmaa ja teknologiaa oman aikansa ja olosuhteidensa näkökulmasta ja omaksuu teknologian kuten esimerkiksi tietotekniikan käytön eri lähtökohdista ja eri ikävaiheessa. Mikäli teknologiasukupolvien välisiä eroja ei huomioida, meidänkin aikamme diginatiivit voivat helposti päätyä tulevaisuussa digitaaliseen teknologiakuiluun, joka koskettaa tänä päivänä heitä jotka ovat syystä tai toisesta syrjäytyneet digitalisoituvasta yhteiskunnasta.

Pelimuseolla onkin siis myös yhteiskunnallinen tehtävä muistuttaa meitä eri teknologiasukupolvista havainnollistamalla miten asiat on koettu, ja saada nämä sukupolvet ymmärtämään toisiaan. Ilmiö hahmottuu hyvin pelimuseon näyttelyssä, jonne on huolella koottu huoneita, joissa eri aikakausien pelit näyttäytyvät oman aikakautensa kontekstissa. Nämä ovat näyttelyssä ehdottomasti omia suosikkejani.

Peleillä on myös muita mahdollisuuksia kuin hauskanpito tai viihde, jotka toki nekin ovat tärkeitä. Pelejä ja pelillisyyttä ja niiden mahdollistamaa yhteisöllisyyttä voidaan hyödyntää esimerkiksi palvelujen suunnittelussa, onnistuvan ikääntymisen edistämisessä tai yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa. Esimerkkeinä vaikkapa kestävä kaupunkisuunnittelu tai yksinäisyyden ehkäiseminen. Kun eduskunnassa käsittelemme digitalisaatiota, nouseekin myös pelien merkitys esiin. Sellainenkin pieni ihme tapahtui, että viime eduskuntavaalien jälkeen perustimme eduskuntaan pelikerhon edistämään ymmärrystä peleistä ja pelialan ja harrastuksen toimintaedellytyksiä Suomessa.

Olen harrastanut videopelejä kolmekymmentä vuotta ja minulle pelimuseo oli paitsi sympaattinen ja hauska nostalgiatrippi, myös ajatuksia herättävä kokemus. Uskon että jokainen teistäkin voi löytää sieltä kosketuspintaa. Tuttua ja uutta. Monia museon pelejä voi myös pelata. Uskon museon olevan todellinen vetonaula!

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!