Herkkua ja myrkkyä

Suomessa vieroksuttiin sieniä pitkään. Ankaran sienipropagandan ja karjalaisen siirtoväen ansiosta herkut kuitenkin päätyivät ruokapöytään. Sienet ovat kiehtovan salaperäisiä. Toisin kuin…

  • Julkaistu
    2.9.2013
  • Kirjoittanut
    Marjo-Riitta Saloniemi

Suomessa vieroksuttiin sieniä pitkään. Ankaran sienipropagandan ja karjalaisen siirtoväen ansiosta herkut kuitenkin päätyivät ruokapöytään.

Sienet ovat kiehtovan salaperäisiä. Toisin kuin tavalliset kasvit, ne näyttävät nousevan kuin tyhjästä. Sienet ovat herkullisia, mutta jotkut myös vaarallisen myrkyllisiä, ja osa kykenee availemaan portteja hallusinaatioiden maailmaan.

Sieniherkkujen maailmanhistoria ulottuu antiikkiin saakka. Roomalaiset tunsivat tryffelin ja herkkusienet.

Rooman valtakunnan perintönä ovat ranskalaiset ja italialaiset edelleen Euroopan innokkaimpia sienestäjiä.

Germaaninen maailma ja sen mukana Ruotsi suhtautui sieniin vieroksuvammin. Luonnontukija Carl von Linné piti niitä vastenmielisinä, ja tämä asenne heijastui myös hänen oppilaisiinsa.

Napoleonin sotien myötä Ruotsin sienihistoria otti kuitenkin uuden suunnan. 1800-luvun alussa valtaistuimelle nostettiin ranskalainen Bernadotte-sukuinen marsalkka, hallitsijanimeltään Kaarle XIV Juhana.

Hän tajusi aitoranskalaiseen tapaan herkutella sienillä, ja uusi muoti levisi nopeasti myös säätyläispiireihin. Herkkutatti ristittiin kuninkaan mukaan karljohaniksi ja jälkipolvet tuntevat hallitsijan edelleen myös pilkkanimellä Svampen.

Sieniasiassakin Suomi on ollut idän ja lännen rajamaa. Kansanparannuksessa ja lankojen värjäyksessä sieniä voitiin läntisessä Suomessakin käyttää, mutta ihmisruuaksi niitä ei kelpuutettu. Itä-Suomessa sieniä sen sijaan syötiin ja säilöttiin hyvällä halulla.

Aivan koko totuus tämä ei kuitenkaan ole: uuden ranskalais-ruotsalaisen ruokamuodin kantarelli-innostus rantautui vikkelästi myös Länsi-Suomen herraskaisiin ruokapöytiin.

Suomalaisia on sieniasiassa valistettu noin 150 vuoden ajan. Vuonna 1797 perustetun Suomen talousseuran valppaiden jäsenten huomio kiinnittyi alati lisääntyvien venäläiskontaktien myötä jo 1850-luvulla sienien ravintokäyttöön.

Hyödyllistä sienitietoutta päätettiin levittää kansalle valistuskirjasena. Fagervikin ruukin patruuna, vapaaherra Eduard Hisinger sai seuralta toimeksiannon ensimmäisen sienioppaan laatimiseksi. Sienikirja eli Sieni-Kallen osviitta tuntemaan ja käyttämään syötäviä sieniä ilmestyi 1863.

Nälkävuosien piina pakotti 1860-luvun lopulla etsimään ruokapulaan helpotusta mistä tahansa  – jopa sienistä. Lehdistökin pohti ahkerasti sienten mahdollisuuksia nälänhädän lievittämisessä, ja talousseura päätti tehostaa sienitietouden levittämistä jakamalla Sieni-Kallen osviittaa ilmaiseksi.

Hartaimmat ja intomielisimmät valistajat hakivat asialleen oikeutusta jopa Raamatusta. Viipurin Sanomat tiesi syksyllä 1894 israelilaisten niskaan sataneen mannan olleen erästä sienilajia.

Sanomalehdissä vaadittiin 1890-luvulla ylioppilaita, opettajia ja erityisesti koulutettuja naisia järjestämään kukin kotiseudullaan rahvaalle sienikursseja ja -talkoita.

Nälkävuosista vauhtia saanut valistustyö jatkuu edelleen. Vuosittaiset sienikurssit ja sieninäyttelyt ovat tätä samaa juurta. Joka syksy pullahtaa myös jossain julkisuudessa esiin harmistunut valitus metsiin mätänemään jäävistä sienistä ja marjoista.

Erilaiset kotitalousjärjestöt kursseineen aloittivat voimallisen sienipropagandan jälleen 1920-luvulla. Nyt sienet olivat kätevän emännän valinta, niistä sai oivallista lihanjatketta ja vaihtelua ruokavalioon.

Emännän tietokirjan 1930-luvulla esittelemät säilöntämenetelmät, kuivaaminen, suolaaminen, umpiointi tai etikkaliemi ovat edelleen pitäneet pintansa. 1960-luvulla avuksi tulivat myös pakastimet.

Koko Suomi tutustui sieniin ja sieniruokiin laajemmin vasta karjalaisten siirtolaisten myötä viime sotien jälkeen.

Sienistä toivottiin apua myös sodan runteleman talouden elvyttämisessä. Huhtamäki yhtymän taloudellisella tuella ilmestyikin 1947 maamme ensimmäinen sieniaiheinen väitöskirja, Toivo Rautavaaran Suomalainen sienisato, joka tutki myös sienisadon kaupallisia ja teollisia käyttömahdollisuuksia.

Nykyään sienestys on monen rakas harrastus. Valppaana on oltava, koska myös sienitietämys päivittyy. Kukapa muistaa, että suppilovahvero vasta 1980-luvulla ylsi herkullisten ruokasienten joukkoon?

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!