Liikaa liikkuvia osia

Viimeiset viikot ja varsinkin viimeiset päivät ennen tänne Kiinaan lähtöä olivat melkoista haipakkaa. Päähän ei terrakottasotureitten lisäksi oikein muita ajatuksia…

  • Julkaistu
    10.5.2013
  • Kirjoittanut
    Marjo-Riitta Saloniemi

Viimeiset viikot ja varsinkin viimeiset päivät ennen tänne Kiinaan lähtöä olivat melkoista haipakkaa. Päähän ei terrakottasotureitten lisäksi oikein muita ajatuksia mahtunut. Oli monenlaista palaveria ja kaikenlaista sovittavaa näyttelyn rakentajien, suunnittelijan, konservaattoreitten, graafikoiden ja kääntäjien kanssa, jotta kaikki menee suunnitelmien mukaan ja on ajoissa valmiina. Tämän projektin kimpussa työskentelee nyt kuumeisesti kymmeniä ihmisiä, Suomessa ja ulkomailla. Piti käydä rokotettavana (täällä Kiinassa on jonkinlainen polioepidemia) ja yrittää siinä sivussa miettiä miten ylläpitää yhteyksiä koti-Suomeen, kun täällä nyt tällä kerralla vierähtää pitempi aika. Kiirettä kuvannee hyvin se, että hallintosihteeri työnsi vielä lähtiessäni taksinovesta vakuutuskortin käteen ¬– minä olisin unohtanut.

En ole koskaan ollut mikään IT-ihmelapsi, eikä minua näitten viestintävälineitten sielunelämä oli suuremmin kiinnostanut. Pääasia kun homma pelaa, ja uutta olen opetellut lähinnä pakon edessä, en niinkään itseohjautuvasti. Onnettomuudekseni vanha, tuttu ja turvallinen, puhelimeni teki laupeuden juuri pari viikkoa tänne ennen tänne lähtöäni ja sain käteeni uuden windows-värkin, jonka toimintalogiikka on ihan erilainen: sehän on tietokone, jolla voi soittaa, eikä mikään puhelin! Käyttöönotto oli enemmän kuin tuskaista, kunnes Vapriikin av-henkilö esikypsensi laitteen siihen kuosiin, että sillä pystyin edes harjoittelemaan. Myönnettävä on, että huteraa on meno vieläkin, vaan on se ihme vehje. Viimeiseksi työkseni ennen taksiin ryntäystä tempaisin töpselit seinästä ja tietokoneen irti telakalta ja paiskasin koko mediamatriisin reppuuni. Se viestinnän etukäteissuunnittelu oli siinä.

Tänään tapasimme lyhyesti näyttelyn huolintaa hoitavia ihmisiä täällä Pekingissä ja loppu päivä on mennyt kotimaan viestintäyhteyksiä ja tätä mobiilitoimistoa viritellessä. Tekstiviestit ja puhelut kulkevat, mutta mobiilisähköposti on jo toinen juttu. Se on vähän kuin yrittäisi pakolla puristaa liian paksua puuroa ohuen putken läpi: ensin ei mene mihinkään, mutta sitten turahtaa oikein kunnolla. Windows-värkin näyttö pyörii kuin hedelmäpelissä.

Tämän normisähköpostin virittely on ollut kiintoisaa. Ensimmäinen pulma oli saada töpselit seinään, reiät kun olivat erilaiset kuin mitä kotipuolessa on tottunut. Aikamme änkättyämme ja runsastakin elekieltä apuna käyttäen onnistuimme hotellin vastaanotosta saamaan tunnukset, joilla pääsisi hotellin langattomaan verkkoon. Se onnistui, mutta ruudulle aukeni joku googlen kiinalainen kaveri: koko sivu täynnä risuaitaa ja pikkumökkien kuvia. Asiaa pähkäillessä vierähti tovi ja päättelimme, että alleviivattujen kirjoitusmerkkien on pakko olla linkkejä. Yrityksen ja erehdyksen kautta etenemällä löytyi yhdestä kohdasta lopulta sana English, jota klikkaamalla pääsi Hong Kongin Googleen ja lopulta tuonne omaan sähköpostiinkin. Toimisto pyörii nyt normaalisti ja iltapäivällä tein töitäni oikeastaan ihan samaan malliin kuin Vapriikissakin. Sillä erotuksella tietty, että siellä Suomessa on vapaapäivä, täällä arki.

Ilma on täällä mukavan kesäinen, ei liian kuuma. Kesäkuun fiilis, pionit kukkivat vielä, samoin iirikset. Pilvistä, ja vähän on vaikea sanoa, onko se utua vai savusumua. Kaupungilla kävimme illan suussa etsimässä syötävää ja ihailimme noita kaikkia ihmeellisiä ruokatorin grillitikkuja, joissa oli seivästettynä vaikka mitä herkkuja: silkkiäisen toukkia, skorpioneja, kanan varpaita kynsineen, merihevosia, mustekaloja, kaikenlaisia rapuja jne.

Muistimme samalla tuon alkuviikosta Suomessakin kuullun uutisen, jonka muukaan täällä Kiinassa on 1000 ihmistä pidätettynä ketun ja rotan lihan myymisestä lampaanlihana. Päätimme siis jättää katuruokailun väliin ja mennä ravintolaan syömään. Samalla hiljaisesti toivoimme, ettei sitä Shanghaista joesta nostettua kuollutta sikaakaan päätyisi lautasellemme. Samainen uutinen kertoi myös sitä kaupatun. Ei hätää, ruoka oli vallan erinomaista, höysteenä monenlaisia chilillä ryyditettyjä kummallisia kasviksia. Paluumatkalla ostin vielä naapurin teekaupan ulkokioskista vihreällä teellä maustetun pehmiksen: jäätelöksi ihan sairaan väristä ja vähän omalaatuista, mutta itse asiassa ihan älyttömän hyvää.

Huomenna aamulla edessä ovat uudet haasteet, siirrymme Xi´aniin. Tällä keralla tuo reilut 1000 kilometriä taittuu luotijunalla 360 kilometrin tuntivauhdilla. Ensin pitää vaan päästä Pekingin läntiselle rautatieasemalle, joka on parin Hartwall areenan kokoinen. Niin ja pitää tietysti löytää oikea lähtölaituri. Toivottavasti se on vähän helpompaa kuin tuo googlen etsiminen. Jännää. Xi ´anissa odottaa 35 asteen helle!

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!