Jouluksi kotiin, Kiinan kautta

Täällä ollaan taas, Pekingissä. Kesäinen vihreys on tiessään ja kaupungin ilme on hyvin harmaa, vaikka sää onkin ollut poikkeuksellisen kirkas….

  • Julkaistu
    13.12.2013
  • Kirjoittanut
    Marjo-Riitta Saloniemi

Täällä ollaan taas, Pekingissä. Kesäinen vihreys on tiessään ja kaupungin ilme on hyvin harmaa, vaikka sää onkin ollut poikkeuksellisen kirkas. Havaittavissa on jopa sinisen sävyjä, kiitos kirpakan pakkassään. Koben autiomaasta puhaltaa jäätävä tuuli, joka käy luihin ja ytimiin. Loppuviikoksi lupailevat matalapainetta ja heikompaa tuulta, mikä tietää savusumun laskeutumista kaupungin ylle. Viime helmikuussa täällä käydessäni ilma oli niin sakea, että lennot myöhästelivät ja kadun toisen puolen rakennuksia ei kunnolla nähnyt. Ei sitä todeksi usko, ellei itse näe.

Ilmansaasteista huolimatta julkiset pidetään paikat putipuhtaina. Ällistyneenä seurasin tänään viisimiehisen puhdistuspartion kadunsiivousta: yksi ruiskutti letkusta vettä ja kaksi hinkkasi märkää katukivetystä sähkökäyttöisillä pesukoneilla, sellaisilla, joissa on se pyörivä harjalaikka. Neljäs kuivasi jäljet päällä istuttavalla kuivauskoneella ja viides kiillotti puolestaan metallisten katuroskisten kansia.

WP_20131211_004

Makkosen Anne ja Lindin Mari saattavat terrakottasotilaat ja hevosen Xi´aniin saakka, minä palaan täältä kotiin. Rekkakaravaani starttasi liikkeelle tänään keskiviikkoaamuna.  Tytöillä on moottoritietä taitettavaan 1 400 kilometriä, eli kaksi päivää. Teemme keväisen kuljetusoperaation käänteisessä järjestyksessä, tuolloin minä ja hevonen saavuimme Tampereelle viimeisinä, ja nyt starttasimme viisi päivää etuajassa, kun muut jäivät vielä Tampereelle hoitamaan pakkauksen loppuun. Mari ja Anne lensivät lasteineen suoraan Helsingistä Pekingiin, kahdella eri lennolla. Savisoturit ovat kuin Britannian kuningasperhe, ne eivät koskaan kaikki matkusta samassa lentokoneessa. Hevosella ja minulla oli edessämme tuo tuttu road movie, siis ensin laivalla Saksaan, sieltä rekalla Amsterdamiin ja lopulta rahtikoneella Pekingiin. Suunnitelma oli, että minä ja Mari laskeudumme maanantaina 9.12. tunnin välein, Anne on peräpään valvoja saapuen tiistaina 10.12.

Laivamatka Saksaan oli ikimuistoinen, koska osuimme siihen Englantia, Skotlantia ja Pohjanmeren rannikkoa riepotelleeseen pahaan talvimyrskyyn – saksaksi Orkantief Xaver.  Tuuli puhalsi keskimäärin 35 m/sek ja puuskissa 54–55 m/sek, eli hirmumyrskyn lukemissa. Ihmekös tuo, ettei tahtonut kahvi pysyä kupissa. Pollella ei ollut laatikossaan hätäpäivää, se keinui rauhallisesti taidekuljetusauton ilmajousien päällä. Kapteeni ei uskaltanut omin konein ajaa Travemuenden satamaan johtavaan jokiränniin, ettei kävisi kuten taannoin Costa Concordialle. Meren armoilla odottelimme pari lisätuntia hinaajaa apuun, joka puskisi laivan perille. Satamassa olimme aamukolmelta, kuusi tuntia myöhässä, siitä suora suunta Armsterdamiin. Ajo-olosuhteet olivat kurjat: pimeää, lunta ja jäätä, aivan pääkallokeli ja inhottava puuskittainen rekkaa ravisuttava sivutuuli. Matkaa piti taittaa hissun kissun, kunnes päästiin leveämmille ja suolatuille autobahneille. Kun hevoslaatikko oli määränpäässä purettu kyydistä, turvatarkastettu räjähdysaineitten varalta ja varastoitu KLM:n turvaholviin odottamaan kuljetusta, olin ollut hereillä yhtä soittoa 28 tuntia. Hommassahan alkoi olla jo kunnon virkamatkan fiilistä!

Kuriiri on vastuussa lastin oikeanlaisesta ja turvallisesta käsittelystä ja seuraa sitä herkeämättä, kunnes se saatettu määränpäähän tai omistajan haltuun. Tehtävään sisältyy myös puuduttavaa vanumista rahtiterminaaleissa, tulleissa, satamissa ja lentokentillä. Lehmän hermot ovat tarpeen, sukankudin ja hyvä kirja auttavat tappamaan aikaa. Komentelu ja rähjääminen eivät asioita edistä. Nyt voin kokemuksesta sanoa, että Kiinan tullissa eivät auta laupiaat silmätkään, siellä voi vaan toivoa parasta.

Lentorahti pakataan eli palletoidaan valmiiksi useita tunteja ennen lennon lähtöä. Kuriiri ei pääse koneen alle katsomaan lastausta, siellä saavat olla vain auktorisoidut henkilöt. Kuriiri odottaa joko lähtöportilla tai koneessa ja saa lopuksi viestin lastauksen valvojalta, että homma on kunnossa ja voidaan lähteä matkaan. Valvoja varmistaa myös, että kone nousee ilmaan ja ilmoittaa nousun ajan ja odotetun saapumisajan määränpäässä odottavalle huolitsijalle. Hausa yhteensattuma oli, että minun savihevoselleni piti Kiinan lennolla seuraa kaksi oikeaa hevosta, jotka olivat tulossa tänne kilpailemaan.

Amsterdamissa lentoa odotellessani pitkästyin perusteellisesti ja erityisesti alkoivat ärsyttää nuo tyköistuviksi sovitetut joululaulut, kuten ”Hooouuliii naaiit” (Jouluyö juhlayö) ja muut sen kaverit. Olisin vallan ilahtunut, jos olisin kuullut vaikkapa Joel Hallikaisen ”Vain rauhaa” (siis se piisi, jossa paluumuuttaja löytää kotikylästään naapurinmummon pimenneen mökin ja vie haudalle joulutähden!). Suvi Teräsniskan ”Hei mummo” olisi sekin ollut poikaa. Hollannissa muuten joulunodotus alkaa virallisesti vasta 5.12. kun Sinterklaas käy tervehtimässä lapsia. Hänellä on mukanaan  Svarte Peter, musta mies, joka vuodesta toiseen virittää keskustelun, pitäisikö tapa rasistisena lopettaa vai eikö.

Joulu on hiipinyt tänne Kiinaankin, mitä ilmeisimmin Mäkkärin ja muitten amerikkalaisten pikaruokaketjujen vanavedessä. Joulu liittyy täällä selkeästi kuluttamiseen ja ostamiseen, ei varsinaisesti minkään viettämiseen. Siellä missä raha ja erityisesti turistit liikkuvat, on koristelu ylenpalttista. Ostoskeskuksissa raikaavat myös nuo jo mainitsemani tyköistuvat joululaulut, mutta kyllähän kuulosti vekkulilta tuo kiinaksi laulettu ja kiinalaisittain sovitettu ”Jingle Bells”.

WP_20131211_010

Hotellini vastaanotossa vilkkuu ja välkkyy siihen malliin, että aurinkolasit ovat tarpeen, jos mieli välttyä migreenikohtaukselta. Astuessani hissiin olin saada sydänkohtauksen – siellä päivysti luonnollisen kokoinen joulupukki! Täkäläinen joulukuvasto on selkeän amerikkalainen, pukkeineen ja poroineen. Piparkakkutaloja on hotellin aulassa läjäpäin ja aamiaispöydästä löysin myös noita kohuttuja hakaristimallisia joulutorttuja, joita tanskalaisiksi leivonnaisiksi mainostettiin. Vaikka kuvasto ja koristeet ovat tuttuja, joku tässä menee pieleen: valkopartainen vanha ukki näyttää perin eksyneeltä kiinalaisessa krääsäkaupassa punaisten silkkilyhtyjen keskellä. Joulumainoksissa usein käytetty sininen väri tai vaikkapa pukin ja porojen seuraan viritetyt ilmapallot, perhoset tai eksoottiset kalat tuntuvat eurooppalaisesta oudoilta. Talvi puuttuu tällaisesta joulukuvastosta kokonaan.

Olen käynyt Kiinassa epäsäännöllisesti kymmenen vuoden ajan ja väitän tämän kaupungin perusteellisesti muuttuneen, vaikka en mikään täkäläisen kulttuurin asiantuntija olekaan. Polkupyöriä enää tuskin näkee, ne ovat korvautuneet autoilla, eivätkä millä tahansa autoilla, vaan mersuilla, bemareilla, audeilla ja isoilla maastureilla. Joka kerta täällä näkee myös uutta: nyt törmäsin hauskaan talviliikuntamuotoon, toppatakkijytään. Ulkona puistoissa ja aukioilla raikaa reipas kiinalainen humppa, jonka tahdissa miehet ja naiset, nuoret ja vanhat tikkavaat yksinkertaisia ja maltillisesti sykettä nostattavia askelsarjoja rapeassa pakkassäässä. Raikasta ja terveellistä. Turistiscenekin on muuttunut. Ennen katukauppiaat huutelivat perään ”Cheaper, Cheaper” ja joku huikkasi muutaman suomen sanan tunnistettuaan, että ”halapa hinta”. Nyt perääni huudeltiin ”Otshen harashoo, njet doragii”, eli siis venäläiset ovat nykyään huomattava ja ostovoimainen turistiryhmä.

Nyt on laukut pakattu. Minä ehdin jouluksi kotiin, mutta Annella ja Marilla menee vähän tiukoille: esineitten tarkastus ja purkaminen saadaan Xi´anissa päätökseen lauantaina 21.12. ja he lentävät Helsinkiin sunnuntaina 22.12. Ei siis päivääkään liian aikaisin. Mari on neuvokkaasti ennakoinut tilanteen ja keittänyt porkkanat ja lantut valmiiksi jo etukäteen.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!