Hellettä nostokurkien maassa

Kuuma on, lämpöä +36 astetta. Pekingissä oli leppeä kesäkuinen sää, mutta täällä riivaavat heinäkuun helteet. Luonto itse asiassa näyttää siltä…

  • Julkaistu
    14.5.2013
  • Kirjoittanut
    Marjo-Riitta Saloniemi

Kuuma on, lämpöä +36 astetta. Pekingissä oli leppeä kesäkuinen sää, mutta täällä riivaavat heinäkuun helteet. Luonto itse asiassa näyttää siltä kuin kotimaassa heinäkuussa: ruusut hehkuvat parhaimmillaan, mutta valkoapilan kukinta on jo lopahtamassa. Xi´an on Pekingiä etelämpänä ja sisämaassa: jos olisi vielä kovin kosteaa, olisi olo aikalailla sietämätön. Onneksi teemme työtä ainakin toistaiseksi viileissä sisätiloissa.

Tulimme tänne siis viime perjantaina luotijunalla. Vähän arvelutti, miten mahdamme osua oikeaan junaan, mutta hyvin se meni. Tiedossa oli junan numero G659 ja lähtöaika 12.08. Kun täysin käsittämättömällä valtavalla valotaululla näiden kahden numerosarjan perässä samalla rivillä (välissä luki jotain kiinaksi) välkkäsi vielä kahdeksikko, päätimme suunnistaa odotustilaan kahdeksan, mikä oli täsmälleen oikea ratkaisu. Taksikyyti asemalle kävi ihan saitsarista, matkalla näimme Tianmenin aukion, Maon mausoleumin ja Kielletyn kaupungin muurit.
Juna oli mukava, tilava ja siisti. Matka taittui huomattavasti mukavammin kuin lentokoneessa. Vauhtia oli yli 300 km/h, mutta kyyti oli tasaista eikä kallistellut pendolinon tavoin. Sen verran vauhdikkaasti edettiin, ettei lähimpiin kaalinpäihin pystynyt katsettaan tarkentamaan. Maisemat olivat sangen viljavat ja jokainen neliömetri, jossa jotain voitiin kasvattaa, näytti olevan tarkasti hyödynnetty. Maa-aines oli kauniin väristä, syvän terrakotan punaista.

Silmiinpistävintä olivat kuitenkin nostokurkimetsät. Joka puolella rakennetaan lähiöitä, myös ihan keskelle ei mitään, minkäänlaista asutuskeskusta ei näy mailla halmeilla. Pellolle nousee kolmenkymmenen tornitalon rypäs, taloissa kussakin kerroksia 30-40. Näitä näkee ihan joka puolella. Kiinassa onkin käynnissä maailman suurin muuttoliike, kun maaseudun väki muuttaa leveämmän leivän ja paremman tulevaisuuden toivossa kaupunkeihin ja taajamiin. Kolleegani Lisha, joka järjestelee näyttelyasioita täällä Kiinan päässä, kertoi että tällä hetkellä maailman nostokurjista noin 90 prosenttia on Kiinassa. Sen kyllä uskon. Ei tarvitse kuin katsoa ulos täällä hotellini 23. kerroksesta, jossa kortteeraan: vastapäätä on valtava rakennustyömaa ja nostokurkien viidakko, ja kurjet kurottelevat kohti taivaita, mihin vaan päänsä kääntää. Tätä varmaan voisi kutsua jonkinmoiseksi rakennemuutokseksi…

En itse asiassa oikein edes tiedä, missä päin Xi´ania asumme, eikä sillä ole nyt välikään. Vähän yritin karttaa vilkuilla, mutta se on vähän kuin entinen Pahkasian kaava-arkki; siitä ei saa Erkkikään selvää eikä ihminen tiedä on se kädessä oikein päin vai ylösalaisin. Tuossa kadulla en ole kävellyt vielä metriäkään, vaikka töitä on täällä tehty jo kolme päivää. Ei ole ollut aikaa eikä tarvetta.
Työpäivä on vakiintunut uomiinsa. Meidät haetaan hotellilta klo 8.30 ja palautetaan samaan paikkaan noin klo 19. Pakkausta tehdään kahdessa eri paikassa, Pekingin yliopiston tiloissa ja Terrakotta-armeija-museossa. Majapaikkamme on valittu logistisin perustein, eli miten helpoimmin päästään liikkeelle ja vältetään keskustan ruuhkat. Liikenne voi olla todella tukkoista, Xi´anissa on yli kahdeksan miljoonaa asukasta ja kuulemma kolme miljoonaa autoa. Matka hotellilta työmaalle vie suuntaansa yleensä vähintään tunnin.

Iltaseitsemältä kun palaamme majapaikkaan, on vuorossa sähköpostin perkaaminen ja työsähköposteihin vastaaminen. Se tehdään hotellin aulassa, koska se on ainoa paikka, jossa wlan toimii. Sitten pitää purkaa ja järjestää otetut kuvat ja laittaa päivän aikana kertyneet dokumentit ojennukseen. Esinetarkastuksen lomassa Anne mittailee ja tekee muistiinpanoja, joiden pohjalta hän illalla suunnittelee esineille tukia, että ne saataisiin Vapriikissa mahdollisimman kauniisti ja tyylikkäästi, mutta turvallisesti esille. Lähtiessäni Marjo Meriluoto-Jaakkola otti näyttelyprojektista kopin ja hän puolustaa nyt linnaketta Tampereella. Näyttelyyn ja näyttelyluetteloihin liittyvää tiedonvaihtoa riittää meillä kahdella jokaiselle illalle.

Jossain vaiheessa vähän pitää syödäkin, ja olemme iltaisin nauttineet nyt hotellin ranskalaistyylisen Four Season´s ravintolan tarjoomuksista, kun ei muualle ole jaksanut enää töitten jälkeen lähteä. Nuo ruuat ovat välillä aika hupaisia, se oikea ranskalainen tatsi on vähän hukassa. Eilen tarjolla oli kiinalainen tulkinta ranskalaisesta pastasta: makaroonilaatikkoa, jonka päällä keikkui ostereita ja kokonaisia taskurapuja! Otin valokuvan. Tänään tarjolla oli jotain, jonka nimi oli ”soup on baby food”. En tiedä mitä. Kylmien ruokien nimitys on ”coid dish”. Eilen maistelimme jotain, jonka nimi oli lähinnä ”paneroitu diagrammi”, mutta emme saaneet selville, oliko se lihaa, kasvista, kanaa vai tofua. Pahaa ei ollut, mutta ei miltään maistunutkaan. Vaan huumori pois, päivisin olemme nauttineet mitä maittavimmasta yksinkertaisesta kiinalaisesta lounasruuasta. Syöty on kaikkea jännää, kuten tänään riisillä täytettyjä tuoreita, makeita taateleita. Kyytipoikana kuumaa krysanteeminkukkateetä.

Nyt on syytä painua pehkuihin, kello lähenee taas puolta yötä. Huomenna auto odottaa jälleen hotellin oven edessä klo 8.30 ja suuntaamme kohti Terrakotta-armeija-museota. Pakkausvorossa ovat Ensimmäisen keisarin haudanvartijat ja hevonen. Saatamme tavata jo huomenna itse kenraalin.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!