Blogi auki! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Minusta historia on parhaimmillaan tarinoita ihmisistä ja paikoista. Se on tullut taas selkeästi esiin Täyttä kaasua Pyynikillä -näyttelyä kootessani. Pyynikinajot…

  • Julkaistu
    5.10.2011
  • Kirjoittanut
    Marjo Meriluoto-Jaakkola

Minusta historia on parhaimmillaan tarinoita ihmisistä ja paikoista. Se on tullut taas selkeästi esiin Täyttä kaasua Pyynikillä -näyttelyä kootessani. Pyynikinajot on suomalainen ja tamperelainen legenda. Se on jäänyt lähtemättömästi mieleen niin ajojen järjestäjille ja kilpailijoille kuin runsaslukuiselle yleisöllekin. 1950-luvulla syntyneet työkaverit kertovat makkaran kärystä kirpeässä syyspäivän auringonpaisteessa, moottoripyörien korviahuumaavasta pärinästä, vatsaa kouraisevasta jännityksen tunteesta ja ohikiitävistä hurjapäistä sankareista kiiltävien moottoripyörien selässä.

Synnyin itse samana vuonna, kun viimeiset Pyynikinajot ajettiin, joten omaa kokemusta kilpailuista minulla ei ole. Varalan mutka on kuitenkin osa perheeni historiallista perintöä siinä missä se hieman kuuluisampi mutka Volgallakin. Tahmelalaiset naapurit ja ystävät ovat innokkaasti jakaneet omat muistonsa Pyynikinajoista. Eniten on mieleen jäänyt Kariman Arton tarina. Hän oli kilpailun aikana kiipeilemässä Varalan mutkassa sijaitsevan urheiluopiston Kisapirtin pihapuissa, kun mutkassa ulosajanut ruotsalainen kieri pihaan ja jäi makaamaan luonnottomaan asentoon. Laskimme, että Arto on ollut tuolloin vuonna 1969 5-vuotias. Hän muistaa myös lehtikuvat yhden epäonnisen kuljettajan irtonaisesta jalasta, jota toimitsija kantoi ambulanssiin, vaikka se tapahtui jo vuonna 1957.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, siinä lienevät sekä Pyynikinajojen viehätys että turmio. Kaupunki kielsi kilpailujen järjestämisen, ja viimeiset ajot ajettiin vuonna 1971. Pyynikin rata oli liian vaarallinen sekä kuljettajille että yleisölle ja aiheutti ympäristölle häiriötä. Mutta legenda jäi elämään.

Ne tarinat, joita Pyynikinajojen pärinässä varttuneet Hämeen Moottorikerhon miehet ovat tämän vuoden aikana minulle kertoneet, kertovat palavasta intohimosta moottoriurheilua kohtaan, lujasta yhteishengestä, kovasta työstä ja johtajuudesta. Timo Katajamäen, Juhani Halmeen, Pekka Urrilan ja Jyrki Viitasen tarinoissa elävät paitsi Pyynikinajot, myös koko viime vuosisadan moottoriurheileva Tampere mainetta ja kunniaa niittäneine kuljettajineen ja lukuisine ajoratoineen, joista yksi toisensa jälkeen suljettiin.

Nämä tarinat haluamme välittää kaikille Vapriikin kävijöille marraskuun 10. päivä avattavassa näyttelyssämme. Tämän blogin seuraajana voit elää mukana näyttelyn rakentumisen tunnelmissa!

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!