Minä ja Pahkasika

Sarjakuvantekijä Timo Kokkila kirjoittaa omista kokemuksistaan Pahkasian parissa. Kokkila on kuratoinut, Postimuseon ja Rupriikin yhteisen Pahkasika – kymmenen kirjainta joihin voit luottaa -näyttelyn. Näyttely on esillä Vapriikissa 19.2.–29.5.2016.
  • Julkaistu
    17.2.2016
  • Kirjoittanut
    Sarjakuvantekijä Timo Kokkila

Ensimmäinen Pahkasika jonka sain käsiini oli numero kahdeksan, joka ilmestyi kesällä 1980. Ostin sen kioskista Seinäjoen asemalta armeijamatkalla Etelä-Pohjanmaalta Ouluun. Kannessa oli mummolan kamarin seinältä tuttu gobeliini, mikä oli hämmentävä ja toisaalta täydellinen valinta. Tuttu kuva-aihe uudessa yhteydessä, punk-henkisen huumorilehden kannessa nauratti jo ajatuksena.

Tämä oli ensimmäinen laajempaan myyntiin päätynyt Pahkis, aikaisempia en tullut tilanneeksi vaikka mainoksia olin varmasti nähnyt muissa pienlehdissä tai Soundin ilmoituspalstalla.

Kissojen tietolehti, epäonnistu tyylikkäästi valokuvauksessa -kisa, Afrikan terrori -peli ja muut enemmän tai vähemmän oudot artikkelit huvittivat kovin. Pelilaudan kääntöpuolella ollut vuosikalenteri oli seinälläni monta vuotta, siinä oli suurpiirteisesti lueteltu vain vuodet, ei tarkempia päivämääriä. Profeetallisesti kalenteri päättyi vuoteen 2000, jolloin Pahkasika lopetti ilmestymisensä. Lehti osoitti siis hämmästyttävää suunnitelmallisuutta alusta asti.

Pahkasika8

Olin harrastanut sarjakuvien piirtämistä jo jonkin aikaa, ja olin saanut joitakin niistä jopa julkaistua. Vuonna 1981 sain kirjeen Pahkasiasta. Lehti kaipasi lisää avustajia toiminnan vakinaistuttua, ja päätoimittaja lähetteli kirjeitä mm. sarjakuvantekijöille joiden töissä näki jonkinlaista potentiaalia. Kirjeessä mainittiin, että julkaistuista töistä maksetaan pieni palkkio ja toimitus voi tarjota myös käsikirjoituksia. Soitin Markku Paretskoille ja kyselin asiasta. Päätoimittaja selosti jonkinlaista parisivuisen sarjakuvan ideaa, josta en oikein innostunut. Muistaakseni siihen liittyi autojen piirtämistä mitä inhosin, ja lisäksi kahden kokonaisen sivun tuottaminen kuulosti niin valtavalta urakalta, etten moiseen halunnut ryhtyä. Mutisin jotain sen suuntaista että voisin lähettää joitakin piirroksia, ja katsotaan sitten. Paretskoi mainitsi joskus myöhemmin, että tuskin hänellä mitään käsikirjoitusta edes oli, keksi vain jotain puhelimeen puhuessaan.

Armeijan jälkeen olin päässyt opiskelemaan arkkitehtuuria Tampereelle. Lähetin joitakin piirroksia ja sarjakuvastrippejä Pahkasikaan ja ne julkaistiin! Tämä kohotti itsetuntoani aika tavalla.

Opiskelukaverini Sami Laitalan kanssa kehittelimme vuonna 1983 sarjakuvahahmon, jota päätimme tarjota suosittuun huumorilehteen. Kehittely tarkoitti käytännössä hahmon piirtämistä naapurin luentomuistiinpanojen marginaaliin. Pieruvoimalla lentävä supersankari Peräsmies seikkaili nelisivuisessa tarinassa, jonka kopio postitettiin juhlatunnelmissa Pahkasian postilokeroon. Jonkin ajan kuluttua päätoimittaja kirjoitti palautetta, jossa arvioi sarjakuvan olevan liian pitkä ja kerronnan liian löysää, eikä se tällaisenaan Pahkasikaan kelpaisi. Kritiikki oli oikeaan osunutta, ja lyhensin sarjakuvan osittain uudelleen piirtäen kolmesivuiseksi. Viilausten jälkeen se kelpasi, ja Peräsmies lennähti Pahkasikaan numero 3/1983.

perasmies

Tällä tiellä olen edelleen. En koskaan valmistunut arkkitehdiksi, jatkoin Pahkasian avustamista ja päädyin freelancer sarjakuvantekijäksi ja kuvittajaksi. Huumorissakin pääsin pitkälle, piirrän nykyään Peräsmiehen poika -sarjakuvaa Koululainen-lehteen. Kiitos kovasti, Pahkasika.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!