Siepon matka

Kun syksyllä puutarhastasi taivaalle syöksähtänyt kirjosieppo hakeutui kaltaistensa katraaseen ja kohti Länsi-Afrikkaa, jätti se jälkeensä palan hiljaisuutta ja elävän todisteen…

  • Julkaistu
    26.4.2013
  • Kirjoittanut
    Olli Vakkala

Kun syksyllä puutarhastasi taivaalle syöksähtänyt kirjosieppo hakeutui kaltaistensa katraaseen ja kohti Länsi-Afrikkaa, jätti se jälkeensä palan hiljaisuutta ja elävän todisteen siitä että talvi saapuu jälleen pohjolaan.

Lintujen muutto on perusteiltaan meille monelle tuttu käsite. Syksyllä näemme taivaansineä varjostamassa siivekkäiden sulkaniekkojen parvia ja auroja matkalla kohti tuntematonta. Harvoin kuitenkin mietimme mihin ne mahtavat olla matkalla. Keväisin taas huomaamme tutun talveksi autioituneen piha-alueen jälleen yhtäkkiä täyttyneen värien, tuoksujen ja linnunlaulujen harmoniasta. Taivaalta saatamme bongata myös tutut hahmot. Tällä kertaa nokka vain näyttää vastakkaiseen suuntaan. Tämän tapahtuman taustalla on silti paljon asioita, jotka meille monille ovat melkoisia mysteerejä. Minne nuo maailmanmatkaajat oikein talveksi suuntaavat? Kuinka ne suunnistavat päämääräänsä? Ja mitä kaikkea ne matkan varrella ovatkaan ehtineet kokemaan? Haastan ottamaan selvää.

Kapustarinta_EH

Kevään pienimuotoinen myöhästyminen on vaikuttanut myös lintujen liikkeisiin. Monet lajit tulivat vasta myöhäisen kevään mukana, toiset jo ajoissa edellisvuosien tapaan. Kurkien päämuuttoa saimme ihastella hetki sitten ja hanhet muuttavat parhaillaan. Kymmeniä kattohaikaroita seikkaili myös Suomen ilmatilassa, vaikka laji ei täällä vielä vakituisesti pesikään. Peipot ja rastaat ovat jo pesän teossa kertoen talvisista seikkailuistaan ja tikat rummuttelevat lamppujen kupuja. Kohta saamme todistaa pääskyjen, pajulinnun ja leppälinnun kotiinpaluuta. Jäät ovat myös lähtökuopissaan, joka merkitsee kahlaajien ja vesilintujen saapumista. Parhaillaan on siis menossa todellinen muuttajien ruuhkahuippu!

Museokeskus Vapriikin Lennossa – näyttely lintuineen on myös juuri muuttanut. Tällä kertaa suunta on muuttolinjoihin nähden hieman poikkeuksellinen – lännestä itään – eli Tampereelta Joensuuhun. Tämän poikkeuksellisen muuton tuomaa varmempaa kevään merkkiä on vaikea löytää.

Minulla on myös ilo kertoa, että tarinamme pääsankari – kirjosieppoveljiensä kanssa syksyllä Euroopan taaksensa jättänyt, Alpit ylittänyt ja Gibraltarin salmen helmeilevän vehreyden pinnan ylle pienen varjonsa levittänyt pihapiirisi asukki – on myös juuri palannut takaisin lomaltaan. Siis, kun seuraavan kerran katsot tuota pihapiirissäsi temmeltävää kaveria kevätaskareissaan, suosittelen että uhraat pienen hetken päivästäsi niille mittaville seikkailuille joilla tuo ystävämme on jälleen ollut. Rohkaisen myös kunnioittamaan sitä ilosanomaa, jonka luoksemme saapuvat linnut tuovat mukanaan – kesä on aivan juuri oven takana! Nauttikaamme siitä yhdessä jälleen täysin siemauksin!

Lisätietoa ja vinkkejä

Iidesjärven lintutornille ja muille torneille kannattaa nyt suunnata – paikalla on varmasti muitakin lintujen tarkkailijoita, joilta voi aina kysellä neuvoa

Jos olet kiinnostunut testaamaan tietouttasi niin ’tornien taisto’ – lintubongauskilpailu lähestyy
Lisätiedot: http://birdlife.fi/

Lintujen muuttotilannetta on helppo seurata myös netin avulla:
http://www.birdlife.fi/havainnot/
http://www.tiira.fi

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!