Tampereen valot Vapriikissa

Museokeskus Vapriikki osallistuu kansainväliseen valon vuoteen esittelemällä Galleriassaan tamperelaista valon historiaa. Tampereen valot -näyttely kertoo Tampereen valoviikkojen 50 ensimmäisestä vuodesta ja tamperelaisen valoteknologian vaiheista. Näyttely alkaa jo Vapriikin piha-alueelta, jossa on esillä vanhoja Valoviikkojen kuvioita.

  • Julkaistu
    21.10.2015
  • Kirjoittanut
    Tähtitalvikki Poikajärvi

Valo on elämän perusedellytys, ja sillä on tärkeä osa kaikessa ihmisen toiminnassa. Tänä päivänä valo on vallankumouksellinen tekijä tieteessä, tiedonvälityksessä, viihteessä ja kulttuurissa. Koska valoa on kaikkialla, sen merkitystä ei usein tule edes ajatelleeksi. Lisäksi näemme omin silmin vain pienen osan valosta: valo on sähkömagneettista säteilyä, ja myös radioaallot, infrapuna, ultravioletti sekä röntgen- ja gammasäteily ovat valoa.

Näyttelyssä esitellään kolme valon käyttömuotoa: hyötykäyttö, kaupallinen viihdekäyttö ja huipputeknologia. Näyttelyyn valitut ilmiöt ovat sellaisia, joissa Tampereella on oltu joko tienraivaajia tai ainakin eturivin tekijöitä.

Hyötyvalaistuksella tarkoitetaan yleensä normaalia kaupungin ulkovalaistusta, jonka tehtävänä on parantaa liikenneturvallisuutta ja helpottaa muuta liikkumista pimeän aikana. Finlaysonin tehtaalla syttyi sähkölamppu vuonna 1882, ja 1888 sähkövalo otettiin käyttöön myös katuvalaistuksessa. Sähkövalo ei syttynyt ensimmäisenä Suomessa Tampereella, mutta täällä sähkövalo otettiin täällä ensimmäisenä hyötykäyttöön. Tampereen kaupungin sähkölaitos oli maan ensimmäinen kunnallinen sähkölaitos.

Kaupallinen viihdevalaistus on koristevalaistusta, jota näyttelyssä edustaa Tampereen Valoviikot. Ensimmäiset Valoviikot järjestettiin vuonna 1966, joten tänä vuonna valot syttyvät 50. kerran. Näyttelyssä on esillä aitoja ja alkuperäisiä valokuvioita. Näyttelyvieraat voivat myös äänestää omaa valokuviosuosikkiaan.

Näyttely esittelee myös nykyajan valoinnovaatioita ja valon käyttöä huipputeknologiassa. Yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston ja spin off -yritysten kanssa toteutettavan näyttelyosion teemoja ovat optoelektroniikan eli sähköä ja valoa yhdistävän tutkimuksen moninaiset sovellukset kuten aurinkokennot, valokuitu ja ledit sekä lasertekniikan uusimmat saavutukset. Näyttely juhlistaa Tampereen teknillisen korkeakoulun 50-vuotisjuhlavuotta.

Kansainvälinen valon vuosi

Vuonna 2015 vietetään YK:n nimeämää kansainvälistä valon ja valoon perustuvan teknologian vuotta (International Year of Light and Light-based Technologies). Teemavuoden tavoitteena on lisätä ihmisten tietoutta siitä, miten optinen teknologia edesauttaa kestävää kehitystä ja tarjoaa ratkaisuja maailmanlaajuisin haasteisiin. Lisäksi tarkoituksena on lisätä ihmisten ymmärrystä valon ja optisen teknologian merkityksestä elämässä ja yhteiskunnan kehityksessä.

Galleria

Vapriikki sai vuoden 2014 remontissa uuden näyttelytilan, joka mahdollistaa tarvittaessa nopean reagoinnin pienimuotoisemmilla ja lyhytkestoisemmilla näyttelyillä. Museokeskuksen toisessa kerroksessa sijaitseva Galleriaksi-kutsuttu tila on kooltaan noin sata neliötä. Tilassa on aiemmin ollut esillä muun muassa Vuoden luontokuva –näyttely.

Näyttely on esillä 22.10.2015–31.1.2016.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!