Pääsiäisen monet korttiaiheet

Pääsiäisen korttiaiheet ovat pysyneet samoina vuosien saatossa. Aikaisemmin korteissa käsiteltiin myös ajankohtaisia aiheita. Minkä aiheen sinä nostaisit tästä päivästä pääsiäisen korttiaiheeksi?
  • Julkaistu
    13.3.2018
  • Kirjoittanut
    Helena Pärssinen, Postimuseo

Näin pääsiäisen alla Postimuseo saa yleisöltä usein kysymyksiä, ovatko pääsiäispostikorttien aiheet muuttuneet vuosien saatossa. Rupesin tutkimaan museon korttikokoelmaa, joka on pääsiäiskorttien osalta erittäin runsas. Tämä johtuu siitä, että saimme jokunen vuosi sitten testamenttilahjoituksena laajan korttikokoelman ja lahjoittaja Tamara Reppolt oli erityisen innokas pääsiäispostikorttien keräilijä.

Tutkaillessani vanhimpia kortteja huomasin, että pääsiäisen perinteiset korttiaiheet ovat hyvin edustettuina. Pääsiäisestä tulee tietysti mieleen erilaiset kukat kuten, narsissit ja tulppaanit sekä keväiset maisemat. Koska valtaosa Suomessa julkaistuista korteista painettiin Saksassa 1900-luvun alussa, niin siksi niissä kevät on usein edennyt pidemmälle kuin Suomessa.  Useissa korteissa kukkivat omenapuut ja muut puut, kielot, valkovuokot, sinililjat, lemmikit ja leskenlehdet. Pääsiäistervehdykset ovat korteissa kuitenkin painettu suomeksi.

Perinteisiä aiheita, joita korteissa esiintyy ovat tietysti myös munat, tiput, kukot, kanat, jänikset, pajunkissat, lampaat, enkelit ja noidat. Vanhoissa korteissa merkille pantavaa on, että useimmiten ne ovat piirroskortteja. Mielenkiintoista on, että monesti korttihahmot tekevät jotakin.  Munapäiset miehet tai jänikset musisoivat, lapset syövät mämmiä, noidat lentelevät luudillaan, tiput odottelevat höyryjunaa tai seurustelevat keskenään ihmishamoiksi pukeutuneina.

Munasta on moneksi

Muna on saanut monta muotoa korteissa. Usein se on kuvattu ihmisen pääksi, mutta yhtä hyvin se voi olla lentokone, vene tai auto. Yhdessä kortissa munasta kuoriutuu kuuluisa yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä Mickey Rooney. Pääsiäiskorteissa näkyykin hyvin ajankuva.  Niissä kuvataan uusia teknisiä innovaatioita, kuten ilmalaivaa, helikopteria tai puhelinta. Myös sota näkyy korteissa sotilasasuisina jäniksinä, tipuina tai ihan sotilaana, joka antaa suukkoja naisystävälleen.

Huomasin, että naista kuvataan vanhoissa korteissa usein arvostavasti miehen palvovan katseen alla. Roolit korteissa ovat hyvin perinteiset. Kukko johtaa kulkuetta ja kanat seuraavat. Äitikana hoitaa poikasiaan tai laittaa perheelle ruokaa.

  

Uudemmissa korteissa samat aiheet toistuvat. Pääsiäinen on niin perinteinen juhla, että uusien aiheiden kehittäminen on varmaan vaikeaa.  Tosin uudemmissa korteissa on paljon valokuvakortteja, joihin on kuvattu esimerkiksi kukka-asetelmia, oikeita jäniksiä tai lelupupuja. Niissä esiintyy harvemmin myöskään toimintaa, kuten vanhemmissa korteissa.

Nykyisin kortteihin ei myöskään kuvata ajankohtaisia aiheita ja innovaatioita kuten aikaisemmin oli tapana. Miltä kuulostaisi #metoo-kortti, jossa kukko pöyhii kanan pyrstöhöyheniä, tiput nokkivat mämmistä sirkkoja tai jänis vastaa WhatsApp -viestiin?  Minkä ajankohtaisen aiheen sinä nostaisit pääsiäispostikorttiin?

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!