Museoiden yö 14.5.

Museoiden yötä vietetään 9. kertaa Tampereella lauantaina 14.5. Tapahtuma alkaa kello 18 ja museot ovat avoinna keskiyöhön saakka. Mukana tapahtumassa on 23 kohdetta, jotka tarjoavat runsaasti näyttelyitä ja erikoisohjelmaa kaikenikäisille. Museoiden yön kävijöitä palvelevat myös museokahvilat, ruokapaikat ja museokaupat.

  • Julkaistu
    2.5.2016
  • Kirjoittanut
    Tähtitalvikki Poikajärvi

Yhdellä lipulla pääsee kiertelemään koko illaksi museoita ja kulkemaan kohteesta toiseen Museoiden yö -busseilla. Busseja on tapahtuman reitillä kolme ja jokaisessa niissä on mukana opas kertomassa Tampereen historiasta, nähtävyyksistä ja museoista.

Kymmenien näyttelyiden ja erityylisten opastusten lisäksi voi osallistua monenlaisiin työpajoihin, kuten vaakunatyöpajaan tai mörkösoitinpajaan, tutustua aitoihin viikinkimiekkoihin ja kuunnella japanilaista animemusiikkia, progressiivista rockia tai muuta tarjolla olevaa elävää musiikkia. Ohjelmassa on myös muun muassa SWÄG-taidekollektiivin audiovisuaalinen tilataideteos, Pubivisa ja maailman pisimmän letkajenkan tekeminen Postimuseon Viestinviejät näyttelyyn.

Museoiden yö on loppukeväinen perinne Tampereella. Viime vuosina lähes 10 000 museokäyntiä yhden illan aikana kerännyt tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tulla käymään ja viihtymään museokohteissa öiseen aikaan. Museoiden yö kuuluu suosittuihin La Nuit des Musées/ Lange Nacht der Museen -museotapahtumiin, joita järjestetään Keski-Euroopassa ympäri vuoden.

Museoiden yön pääsymaksuna on 10 €:n tapahtumaranneke, kimppalipun saa 25 €:lla (max. 5 hlöä/ ryhmä) ja alle 7-vuotiaat pääsevät mukaan maksutta. Tapahtumarannekkeella pääsee kaikkiin Museoiden yön kohteisiin sekä kulkemaan Museoiden yö -busseilla. Museoiden yö -reitillä kulkee kolme Tampereen joukkoliikenteen bussia. Lisäksi Poliisimuseon, Nyrkkeilymuseon ja Lauri Viita -museon asiakkaat voivat kulkea Hervannassa ja Pispalassa Tampereen joukkoliikenteen normaaleilla vuoroilla. Bussin kyytiin pääsee tapahtumaranneketta näyttämällä ja matkat sisältyvät rannekkeen hintaan. Keskustassa sijaitsevat museot ovat kävelymatkan päässä toisistaan, mutta välimatkoja voi taittaa myös bussien opastusta kuunnellen.

Museoiden yötä ovat toteuttamassa Amurin työläismuseokortteli, Emil Aaltosen museo, Grafiikanpaja Himmelblau, Juicen kirjasto, Lastenkulttuurikeskus Rulla, Lauri Viita -museo, Museo Milavida, mediamuseo Rupriikki, museokeskus Vapriikki, Poliisimuseo, Postimuseo, Sara Hildénin taidemuseo, Suomen Nyrkkeilymuseo, Taidekeskus Mältinranta, Tallipiha, Tampereen luonnontieteellinen museo, Suomen Jääkiekkomuseo, Tampereen taidemuseo, Tampereen taidemuseon Muumilaakso, Työväenmuseo Werstas ja Vapriikin kuva-arkisto.

Mukana järjestelyissä myös kulttuurikasvatusyksikkö TAITE ja Pirkanmaan maakuntamuseo. Tapahtuman yhteistyökumppanina toimii edellisvuosien tapaan Tampereen joukkoliikenne.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!