Linnunlaulukurssi

Tunnetko kiurun tai kottaraisen? Miten erotat eri rastaiden laulut toisistaan? Opi tuntemaan ne Vapriikin linnunlaulukurssilla, jossa käydään läpi alkukevään ja loppukevään lintuja. Kurssi järjestetään yleisön pyynnöstä jo kolmatta kertaa.

  • Julkaistu
    4.4.2017
  • Kirjoittanut
    Tähtitalvikki Poikajärvi

Kurssi on kaksiosainen. Ensimmäisellä kerralla keskiviikkona 5.4. kello 18 opetellaan alkavan kevään lintujen ääniä. Keskiviikkona 26.4. kerrataan edellisellä viikolla kuultua ja opetellaan loppukeväällä laulavien lintujen ääniä. Kurssille on vapaa pääsy.

Kurssin vetäjinä toimivat Lasse Kosonen ja Petri Seppälä. Molempien intohimoisena harrastuksena ovat jo pitkään olleet linnut. Kurssilla tutustutaan yleisimpiin ja tutuimpiin laululintuihin, jotka ovat aloittaneet reviirilaulunsa ja toisaalta ovat muuttamassa Suomeen.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!